Kesä on pikkujoulukauden ohella keikkojen osalta suosikki aikaani. Kesäkuun alusta elo-syyskuun vaihteeseen joka viikkoon mahtuu pari kolme keikkaa. Pääasiassa keikat ovat häitä, vuosipäiviä sekä kesätapahtumia. Loistavaa aikaa kehittää ja ajaa sisään uutta materiaalia, sillä palautteen saanti on helppoa ja muutoksia sekä niiden vaikutuksen näkee jo muutamien päivien sisällä. Tällä hetkellä minulla on työn alla ennätysmäärä rutiineja lavaohjelmiini. Sinänsä hauskaa, että minulla on jo kaksi 35-40min lavaesitys kokonaisuutta, joten noille rutiineille ei toistaiseksi ole edes selkeää paikkaa. Mutta ainakin oma mieli pysyy virkeänä kun saa suunnata luovuuttaan johonkin.
Minulta kysytään usein rutiinieni tai maallikkotermejä käyttäen, temppujeni alkuperästä? Mistä ne ovat peräisin? Pääasiassa esittämäni materiaali on omaani, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Koska taikuudessa kuitenkin lähes kaikki on tavalla tai toisella keksitty, niin tuolla ”omalla materiaalilla” tarkoitan lähinnä sitä, että joku jossain muuallakin on saattanut tehdä jotain samankaltaista jo satoja vuosia sitten, mutta olen tuonut tuon vanhan idean nykypäivään ja tehnyt siitä itseni näköisen. Turvaudunkin yleensä taikuuden historiaan etsiessäni mahdollisia ideoita mitä voisin alkaa työstämään.
Viimeaikoina mielessäni on pyörinyt paljon vanhat niin sanotut taikuuden klassikot, jotka olivat lähes sata vuotta monien taikureiden esityksien kulmakivi, mutta jotka ovat syystä tai toisesta viimeisten parin-kolmenkymmenen vuoden aikana kadonneet taikureiden esityksistä tai vaihtoehtoisesti jämähtäneet tuntumaan vanhentuneilta, koska ne eivät ole enää ajankohtaisia syystä tai toisesta.
Millä perusteella sitten valitsen rutiinin joita alan työstämään? Jokaisella rutiinilla on oma tarinansa. Niissä oli jokin asia joka herätti kiinnostukseni. Seuraavassa neljän viimeaikoina työstämäni rutiinin taustoja;
Yksi rutiineista on lähes 100 vuotta vanha temppu kananmunalla ja pussilla. En ole ikinä pitänyt rutiinista enkä kokenut sitä myöskään taianomaiseksi millään tasolla, vaikka olen nähnyt lukuisien maailman parhaiden taikureiden esittävän sitä ohjelmissaan. Temppu on kuitenkin kummitellut mielessäni lähes kymmenen vuotta, sillä tuolloin näytin kahdelle maallikko ystävälleni maailman parhaan baari taikuri Tom Mullican live taltioinnin DVD:ltä. Nauhalla Mullica mm syö askillisen palavia savukkeita ja tekee mitä uskomattomimpia temppuja jokapäiväisillä baari tarvikkeilla, samalla naurattaen katsojalle vedet silmiin. Kaiken tuon kaaoksen keskellä hän myös tekee ”muna ja pussi” tempun tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Mainitsen tämän sen takia, että vielä vuosienkin jälkeen maallikko ystäväni muistavat tuolta nauhalta vain yhden asian; tempun munalla ja pussilla…
Vastaavasti toisella Yhdysvaltojen matkallani 2011 Las Vegasiin, tutustuin taikureihin Scott Alexander ja Paul Vigil. Molempien asenne ”muna ja pussi” temppua kohtaan oli kuulemma ollut identtinen omani kanssa. Kumpikaan ei voinut vuosikausiin käsittää miksi joku haluaisi esittää sitä. Mutta lopulta kumpikin oli opettajiensa painostuksesta alkanut työstämään sitä ja testannut sitä yleisöille. Lopputuloksen rutiini on tänään mukana molempien pääohjelmassa, eikä kumpikaan voisi edes kuvitella esiintyvänsä ilman sitä. Hmmm… Ehkä taikurin tietämys oli sokaissut minut ja en kyennyt enää katsomaan tai analysoimaan rutiinia puolueettomasti, joten 2011 keväällä kokeilin sitä kahden päivän pitkällä messukeikalla ja kerta toisensa jälkeen se yllätti minut vahvoilla reaktioillaan.
Rutiinissa siis oli potentiaalia, mutta se ei näyttänyt tai tuntunut yhtään minulta, joten se jäi edelleen vain kummittelemaan takaraivooni. Keväällä kuitenkin erästä toista rutiinia kehittäessäni keksin vahingossa millä saan tuosta rutiinista itseni näköisen ja olen nyt ahkerasti työstänyt ja käsikirjoittanut sitä. Mahdollisesti se pääsee yleisön eteen testattavaksi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Toisen työstämäni rutiinin taustalla on edesmennyt taikuri Billy McComb joka teki pitkän uran taikurina tehden todella isoillakin lavoilla vain pieniä lähitemppuja, mutta saaden niillä aikaan valtavia reaktioita. Muistelmissaan McComb kertoo rutiineista, joita taikurit aliarvioivat syystä tai toisesta, mutta jotka samalla kuitenkin herättävät maallikoiden mielikuvituksen tavalla, että ne muistetaan vielä vuosikymmenien jälkeen. Yksi rutiineista oli temppu jossa taikuri ottaa metallirenkaita ja liittää niitä yhteen. Tylsä ja vanha temppu, mutta McComb tekikin sitä taikurinvälineiden sijasta lainatuilla sormuksilla!
Kiehtova idea, mutta eihän tuollainen voisi toimia kuin lähitaikuutta tehdessä? Siltä McComb väitti omien sanojensa mukaan tehneensä sitä muun muassa Lontoon Palladium teatterissa, jonne mahtuu 2300 ihmistä. Vanhuuden höperö ajattelin, mutta 2000-luvun alkupuolella Kouvolan taikapäivillä mentalisti Richard Osterlind teki versiotaan rutiinista Kouvolan kävelykadulla yli tuhannelle ihmiselle kovin reaktioin. Myöhemmin 2009 Vegasissa näin kahden Stripillä esiintyvän taikurin tekevän sen omassa koko illan esityksessään. Jälleen aloin antaa periksi omalle sokeudelleni ja aloin työstää rutiinia tasaisin väliajoin. Läpimurto rutiinin kohdalla tapahtui uuden vuoden tietämissä ja olen itse asiassa esittänyt sitä suhteellisen usein tuon jälkeen. Kesän keikkojen aikana sen viimeisetkin ongelmat ovat alkaneet loksahdella paikalleen.
Kolmas rutiini on siinä mielessä mielenkiintoinen, että olen tehnyt sitä jo yli kymmenen vuotta sitten satunnaisesti, mutta en ole ikinä pitänyt sitä kovin korkeassa arvossa. Kuitenkin joku aika sitten kävin läpi vanhoja käsikirjoituksiani ja löysin niistä lyhyen stand-up pätkän, jolle ei ollut enää tilaa ohjelmassani, mutta joka sai aina aikaan useammat kunnon naurut. Yhtäkkiä tajusin, että tuo pätkä sopi täydellisesti rutiiniini ja jos rutiinin vielä yhdistäisi erään toisen rutiinin kanssa, niin siitä saisi helposti reilun viiden minuutin ilotulituksen, jossa myös taikuus elementti nousisi kokonaan uudelle tasolle.
Neljännen rutiinin taustalla on portugalilaisen taikuriystäväni esitystapa erääseen vanhaan taikuuden klassikkoon. Yhteys jossa hän sitä käytti, ei sopinut minulle ollenkaan, mutta työstimme sitä pari vuotta sitten Skypessä useaan otteeseen. Noiden sessioiden aikana yksi kohta käsikirjoituksessa jäi pyörimään mieleeni ja lopulta muokkasin siitä lyhyen 50 sanan kokonaisuuden. Minulla tosin ei ollut aavistustakaan mihin se sopisi tai missä sitä voisi käyttää… Sitten keväällä, ihan kuin vahingossa, vastaani tuli vanha rutiini, johon tuo kokonaisuus sopi täydellisesti. Samalla muistin yli 10 vuotta vanhan piano melodian, joka on yksi suosikki kappaleistani ja jota minun on ollut tarkoitus käyttää jossain jo pitkään. Palaset ikään kuin itsestään loksahtivat kerralla kohdalleen. Rutiinia en ole vielä uskaltanut esittää, sillä se tulee sopimaan vain esitykseni lopetukseksi, joten paineet sen toimivuudessa ovat omassa luokassaan, mutta uskoni siihen on vahva. Ehkäpä elokuussa jollain keikalla…
Inspiraatio voi siis tulla monesta asiasta; vitsistä, ajatelmasta, musiikista, historiasta tai halusta haastaa itseään ja ajatuksiaan. Ongelmalliseksi nämä inspiraatio kuitenkin tekee alussa mainitsemani, jo valmiit lavaohjelmakokonaisuudet, jotka toimivat omina kokonaisuuksinaan erinomaisesti. Päätyvätkö työn alla olevat rutiinit ohjelmiini vai arkistooni. Aika näyttää