Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen Kouvolassa pääsiäisenä 30.3 – 1.4. Paikalle oli saapunut noin kaksisataa alan harrastajaa Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä. Tämän lisäksi mukana oli kymmenkunta ulkomaalaista luennoitsijaa/esiintyjää.
Epävirallinen ohjelma alkoi jo perjantaina 29.3 jolloin suuntasin itse paikalle. 10 Tunnin junamatka oli puuduttava noin tuntiin jääneiden yöunien jälkeen ja olin perillä Kouvolassa iltapäivästä viideltä. Perjantai ilta kuluikin lähinnä mökkitaikureiden juttuja kuunnellessa ja Las Vegasilaisen Paul Vigilin kanssa kuulumisia ja temppuja vaihtaessa. Siinä sivussa Yhdysvaltain vahvistus piti tietysti myös tutustuttaa lonkeroon, salmiakkikossuun sekä fisuun 🙂 Hotellihuoneeseen ehdin vasta kolmen aikoihin yöllä.
Päivän virallinen ohjelma olisi alkanut Taikuri Luttisen, Luikuri Tattisen esityksellä, mutta edellisen illan venähtämisestä johtuen, en jaksanut nousta vielä 10:ltä ylös vaan ajattelin levätä hieman pitempään, sillä ensimmäinen minua virallisesti koskettava ohjelma olisi lähitaikuuden Suomen mestaruuskilpailut klo 15:00. Puolilta päivin suuntasin Kouvola talolle ilmoittautumaan kongressiin sekä vetämään lyhyen harjoittelun kisaohjelmastani, joka vaati pientä valojen ja tilan testausta. Tekniikka ei kuitenkaan ollut vielä paikalla, joten nappasin infosta mukaan liput Kouvolan teatterilla pyörivään Janne Raudaskosken ”Outsider” esitykseen. Outsider on siis enemmän teatteri kun taikuriesitys. Suuntasin esitykseen mielenkiinnolla, sillä Raudaskosken edellinen ”Watti Valopää” esitys oli varsin mielenkiintoista seurattavaa ja se olisi hyvä tapa saada ajatukset hetkeksi pois kilpailusta. Outsideria en ala ruotimaan sen tarkemmin, sillä en kuitenkaan jäänyt katsomaan sitä loppuun asti. Lähdin pois noin puolen tunnin jälkeen, sillä esitys ei vain oikein napannut ja itse kilpailut vaativat valmisteluja. En tiedä olisiko kokonaisuus auennut paremmin loppua kohden. Esitys on ainakin saanut paljon huomiota maailmalla.
Kahden aikoihin olin takaisin Kouvola talolla täysissä esiintymisvermeissä ja tekniikkakin oli paikalla. Valitettavasti salissa oli menossa maanantain Gaalashown pääesiintyjän valojen testaaminen, joten en päässyt vieläkään tekemään omaa testiäni. Tässä vaiheessa paikalle alkoi valua jo reilummin taikureita ja tuttuja ja aika kului sukkelaa. Kävin vielä toistamiseen yrittämässä päästä testaamaan valot ja kilpailutilan mutta salissa oli käynnissä Timo Marcin harjoitukset ja minut ajettiin sieltä pois… Se siitä harjoittelusta siis…
Lähitaikuuden SM kilpailut
Noin 15min ennen kilpailuiden alkua kilpailijat pääsivät lopulta saliin. Siitä syntyikin kunnon sekameteli soppa kun 10 kilpailijaa yrittää selvittää yhtä aikaa omia vaatimuksiaan ja tarpeitaan. Asiaa ei helpottanut ollenkaan se, myös yleisö ja tuomaristo pääsi saliin samaan aikaan. Eli se siitä ”olosuhteiden testaamisesta”. Minua tuo kosketti siksi, että päätemppuni voin tehdä kolmella eri tavalla. Jokainen käyttäytyy eri olosuhteissa eri tavalla. Toisen ääripään tapa on kevyt ja todella huomaamaton, mutta samalla äärimmäisen arvaamaton kun taas toisen ääripään tapa on raska, varmempi, mutta huomattavasti helpommin huomattavissa. Oli siis pakko mennä riskillä ja valmistautua kevyeen ja arvaamattomaan vaihtoehtoon. Itse välineen testausta ei enää kyennyt suorittamaan sillä tuomaristo oli jo paikallaan. Kävin kuitenkin vielä ohjeistamassa valomiestä omista valaistustarpeistani ja hän merkkasi ne selvästi ylös paperille… Mutta siihen se jäikin… Hieman pistää ajattelemaan että eikö oikeasti tuotakin voisi hoitaa kunnolla ja järjestää selkeän harjoitteluajan kilpailijoille? Osa kilpailijoista on kuitenkin nähnyt ohjelmansa eteen vaivaa ja työtä… En nähnyt kaikkien kilpailijoiden ohjelmia alusta loppuun, joten en käsittele kuin mieleen jääneimmät esitykset.
Toomas Pitkänen teki hyvää perusohjelmaa. Jukka Varpenius vakuutti etenkin teknisellä kolikoiden käsittelyllään joka ei todellakaan ole helppoa paineen ja arvioivien silmien alla. Tosin molempien rutiinit olivat ehkä aavistuksen liian tavallisia, jotta niillä mitalli sijoituksista kamppailtaisiin.
Katleena Kortesuo oli kolmas esiintyjä. Hänen esityksensä teemana toimi treffipalvelu, jossa kolme katsojaa valitsi näennäisesti treffikumppanin sattumalta ja kaikki sattuivat päätymään humoristisesti samaan alastomaan henkilöön. Kortesuo oli vahva esiintyjä ja presentaatio oli hyvin seksuaalisuusvivahteinen viittauksineen kuten ”minun kädessä yleensä kaikki pysyy kyllä jäykkänä” jne. Ongelmalliseksi esityksen teki entisen tuomarin näkökulmasta sen laajuus. Kyseessä oli enemmänkin lavaesitys kuin lähitaikuusesitys ja itse temput. Niiden metodit olivat täysin läpinäkyviä myös vierestä seuranneille maallikoille. Minua myös hieman häiritsi, että jos nainen puhuu kaksimielisyyksiä, se naurattaa lähes kaikkia. Mutta kun viimeinen kisailija, joka oli mies, teki saman, se oli enemmänkin kiusallista… Mielenkiintoinen osoitus millaisessa yhteiskunnassa elämme. Kokonaisuutena kuitenkin loistavaa viihdettä, mutta ei ehkä kovin vahvaa taikuutta… Selvää että esitys olisi palkinnoilla. Esitys siirrettiin lopulta näyttämösarjaan ja se voitti näyttämötaikuuden Suomen mestaruuden.
Pasi Hyvärinen taisi olla ensimmäinen viikonlopun esiintyjä joka joutui tekniikan uhriksi… Valitettava teema joka toistui koko viikonlopun ajan. Mikit unohdettiin avata tai sulkea, musiikki ei alkanut tai jos alkoi se ei kuulunut tai kuului liian lujaa jne. Eräs DJ/Taikuri laski, että pelkästään lauantain Comedy Night esityksessä tapahtui ääni/valomiehillä seitsemän isompaa mokaa! Tuo siis reilun tunnin esityksessä! Ei millään pahalla, mutta jos taikapäivillä pitää jostain valittaa niin juuri tuosta. Jos paikan päälle saadaan maailmanluokan taiteilijoita ja esiintyjiä niin olisihan se hienompaa jos he saisivat esitystään tukemaan asiaa osaavat ääni ja valomiehet… Pasin esityksessä muun muassa äänimiehet jättivät takahuoneen valmistautumistilan mikrofonit auki ja kaikki puhe kuului sieltä läpi esityksen alussa. Pasi onnistui kuitenkin hyvin improvisoimalla reagoimaan tilanteeseen, mutta luonnollisesti se vaikuttaa psyykkeeseen.
Jore Sohlman oli ilmoittautunut kilpailuun salanimellä. Sohlman on tunnettu verbaalisesta taidostaan ja hänen esityksensä olikin mielenkiintoinen yhdistelmä taikureille suunnattua sisäpiirihuumoria ja ideaa, jossa esityksen itse asiassa tekee kaksi taikuria, joista kumpikin käyttää vain yhtä kättä, näin muodostaen yhtenäisen käsiparin. Ensimmäinen kerta kun ideaa käytettiin Suomessa, mutta maailmalla sitä näkee jo tasaisesti taikurikilpailuissa. Sohlmania avusti esityksessä hänen tyttärensä Noora. Valittu kortti revittiin ja poltettiin ja se ilmestyi takaisin sinetöidyn korttikotelon sisään joka oli ruukussa, jonka sisään taikurin käsi oli jumittunut. Esityksessä oli myös mukana Brother John Hammanin tunnettu ”kaksoset” rutiini kahden taikurin käsin tehtynä niin kauhealla vauhdilla että efecti meinasi hukkua. Tekniikka ja toteutus kärsi kahden eri käden käytöstä, mutta loistavaa huumoria ja viihdettä taikuriyleisölle. Esitys voitti lähitaikuuden Suomen mestaruuden. Tosin kuten loppugaalassa nähty uusinta osoitti, esitys kesti vain yhden katselukerran ja ei oikein toiminut tavalliselle yleisölle.
Seuraavaksi olin vuorossa minä, suhteellisen itsevarmana. Esitykseni ideana oli ajatus, että taikureiden tulisi panostaa enemmän menneisyyden tutkimiseen eikä aina kysellä mikä on uutta? Esitys oli myös kunnianosoitus kahdelle edesmenneelle taikurimestarille; Dai Vernon ja Jean Eugene Robert-Houdin. Pyrin keskittymään todella vahvoihin efecteihin jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon taikuudelta käyttäen samalla monipuolisesti musiikkia taustalla tunnelman säätelemiseen. Ensimmäinen rutiini menikin hyvin, mitä nyt hieman säikähdin toisen sisäpiirivitsini täydellistä floppaamista ja kun ensimmäistä kertaa käynnistin musiikkini niin kaukosäätimistä jyrähtikin 120 desibeliä odotetun noin 50 sijasta… Päärutiininani toimi nousevat kortit versioni. Heti rutiinin alussa minulla oli kuitenkin ongelmia. Tekniikka ei reagoinut antamiini ohjeisiin ollenkaan ja koska jouduin valitsemaan vielä ”arvaamattoman kevyen” vaihtoehdon päämetodiksi, se käyttäytyi nimensä mukaisesti. Jostain syystä pöytäliinan kulmat oli teipattu ilmastointiteipillä kiinni pöytään, mutta niiden päät repsottivat irti. Tuo ”jokin kevyt arvaamaton” tarttui noihin teippeihin kolme kertaa. Kolmannella kerralla niin pahasti, että sitä ei enää saanut irti ja jouduin turvautumaan niin sanottuun varalopetukseen. Varalopetus ei kuitenkaan ole huono ja osa luuli sen olleen jopa osa esitystä. Sain myös pidettyä itseni ja käsikirjoituksen kasassa loppuun asti. En vakavasti puhuen odottanut olevani edes palkinnoilla, joten sinänsä hopea oli positiivinen yllätys. Mutta jos ”epäonnistuneella” esityksellä pääsee pisteen päähän voittajasta, niin kieltämättä päässä jossain vaiheessa alkaa raksuttaa, että mitä jos… Noh, aina voi jossitella…
Heikki Varvikko seurasi minua esityksellä joka oli suunniteltu varta vasten kilpailuita varten. Esityksen pääteemana oli jättikolikoiden esiin taikominen ja manipulointi ilman pöytää, takkia tai muita perinteisiä piilopaikkoja. Ohjelma kuitenkin oli vielä kesken ja ensimmäinen kerta kilpailuissa näkyi otteissa jännityksenä ja lukuisina pieninä ja suurina virheinä. Potentiaalia löytyy, mutta kaipaa vielä lisää harjoittelua ja hiomista.
Hallitseva Euroopan mestari, Pohjoismaiden mestari ja Suomen mestari Miika Pelkonen oli vuorossa seuraavana. Pelkonen esitti materiaalia suoraan keikka ohjelmastaan. Kolme paperipalloa peitettiin hatulla ja yksi poistettiin, mutta silti hatun alla oli aina kolme. Lopuksi hatun alta ilmestyi valtava jäälohkare. Toisena rutiinina Pelkosella oli hänen variaatio tempusta jossa kortit sekoitetaan sikin sokin, lattiaan kattoon, lattiaan, kattoon ja kaikki oikenevat samaan suuntaan. Taisi olla täysin virheetön kokonaisuus ja todella toimivaa materiaalia tavalliselle yleisölle, mutta ehkä aavistuksen liian selvää ja tuttua taikuriyleisölle. Pronssin arvoinen suoritus joka tapauksessa.
Viimeisenä esiintyjänä oli Riku Pajari joka sai näennäisesti avustajan tekemään perinteisen kupit ja pallot rutiinin. Jälleen toimivaa maallikoille, mutta taikureille ehkä liiankin tuttua. Mielenkiintoista Pajarin esityksessä oli se, että taikureille suunnatut sisäpiirivitsit ja hieman kaksimieliset viittaukset eivät enää naurattaneetkaan. En osaa sanoa johtuiko tämä heikosta ajoituksesta vai siitä että molempia oli jo tässä vaiheessa kilpailua heitelty niin paljon.
Lähitaikuus Suomen mestaruuskilpailuiden lopputulokset siis (Kärki kolmikko noin kolmen pisteen sisässä 83-86 (max pistemäärä 100))
1. Jore ja Noora Sohlman (Äänekoski)
2. Juha-Matti Ristiharju (Rovaniemi)
3. Miika Pelkonen (Hyvinkää)
Close-up Show
Kilpailuiden jälkeen ohjelma jatkui kansainvälisten vieraiden lähitaikuus esityksellä. Shown annista vastasi Tom Stone (Ruotsi), Steve Beam (Yhdysvallat), Paul Vigil (Yhdysvallat).
Tom Stone osoitti hallitsevansa taikuriyleisön harhauttamisen tehden kolikko ja kynämanipulaatiota, kupit ja pallot, sekä taikoen esiin kenkiään alla olevan tyylisellä esityksellä.
Steve Beam teki taikureille suunnattua Stand-up komiikkaa ja korttitaikuutta. Hauskoja näppäriä efectejä, mutta ei mitään mieleen jäävää.
Vigil lopetti close-up shown tekemällä oman versionsa vanhasta muna ja pussi tempusta. Temppu on yksi vahvimmista maallikoille tehtävissä olevista tempuista ja periaatteessa puhallettu hento kananmuna katoaa täydellisesti aina kun sen laittaa pussiin. Vigilin erottaa kuitenkin perus taikureista pääasiassa hänen esiintymistyylinsä, joka keskittyy naurattamisen sijasta mahdottomuuden ja uskomattomuuden korostamiseen.
Paul Vigil luento
Lähitaikuus shown jälkeen oli vuorossa Paul Vigilin luento, jota monet paikalla olleet tuntuivat pitävän viikonlopun parhaana luentona. Vigil opetti materiaalia suoraan Vegasin Miragessa pyörineestä esityksestään ja hänen esiintymistyylinsä pääsi loistamaan erityisen hyvin pienemmässä ja intiimimmässä ympäristössä. Luentoon mahtui myös jonkin verran teoriaa esiintymisestä, mutta sitä oli saatavilla laajemminkin pitkin viikonloppua mieheltä, joka on oikeasti ehkä ystävällisin ja hyväsydämisin taikuri, jonka olen ikinä tavannut ja ennen kaikkea todella hieno ihminen.
Comedy Magic Night
Lauantai illan virallisen osuuden päätti Kouvola- talolla järjestettävä Comedy Magic Night. Illan aloitti Paul Vigil joka teki vain lyhyen kupin ja pallon rutiinin. Alun perin kuulemma oli tarkoitus että lähitaikuus showssa nähty muna ja pussi temppu olisi tehty tässä esityksessä, mutta pienen väärinkäsityksen takia Vigil esitti sen jo lähitaikuus showssa. Seuraava oli vuorossa Timo Marc erikoisella varjoja ja taikuutta yhdistelevällä esityksellä. Sen sijaan että yrittäisin kuvata näkemääni niin katsokaa alla oleva video.
Comedy Night jatkui lyhyellä presentaatiolla jossa taikapiiri myönsi ruotsalaiselle John Houdille taikapiirin kunniajäsenyyden. Houdi myös teki lyhyen stand-up komediaa ja taikuutta sisältävän pätkän viidellä kortilla joista hän heitti aina pois kaksi ja kortteja oli silti viisi. Houdia lavalle seurasi toinen ruotsalainen, Tom Stonen. Stone on enemmänkin taikuri kuin koomikko taikuri, mutta hyviä nauruja Stonekin sai aikaan. Kaikki nähty materiaali tuli hänen kirjoistaan, mutta oli hauska nähdä noita rutiineja livenä. Comedy Nightin pääesiintyjänä toimi Yhdysvaltalainen Michael Finney. Finney on yksi maailman hauskimmista koomikkotaikureista ja miehen ammattitaidosta ei ollut epäselvyyttä. Finney tosin oli jostain saanut päähänsä, että jos hän puhuu hitaammalla rytmillä kuin kotona Yhdysvalloissa, niin yleisö ymmärtäisi häntä paremmin. Valitettavasti tämä sotki hieman hänen omaa ajoitustaan, mutta pitkähkö setti oli silti erinomainen. Finney bravuuri alla olevassa videossa
Virallinen ohjelma jatkui kuitenkin vielä Sokos Hotel Vaakunan ravintolassa ja aulabaarissa aamu neljään ja taisipa jossain huoneessa myös jatkot venyä lähemmäksi aamu seitsemää joka näkyi sunnuntai aamuna väsyneinä ihmisinä 🙂