Uudet sivut on sitten vihdoinkin avattu. Suhteellisen nopeaa toimintaa loppujen lopuksi, mutta miten tähän päädyttiin, onkin hieman pidempi juttu. Ensinnäkin miksi näin radikaali uudistus? Viime kesästä asti olen lueskellut todella paljon hakukoneoptimoinnista ja yrittänyt fiksailla vanhoilla sivuillani olleita pieniä ja suuria virheitä siinä toivossa, että sivut joskus nousisivat hakukoneissa hieman yleisemmillä hakusanoilla kilpailukykyisille sijoille. Iso kasa muutoksia nosti sivuja aina hetkellisesti, mutta pian sivut taas romahtivat takaisin. Omat rahkeet ja taidot eivät selvästi riittäneet, joten käännyin muutaman alan netissä toimivan yhteisön puoleen ja viesti niiltä oli suhteellisen selkeä. Uudet sivut olisi helpompi nostaa ylös kuin vanhat. Vanhoissa on liikaa ongelmia, liian syvällä.
Vanhoilla sivuilla oli myös pari suurta ongelmaa. Ne oli rakennettu Website Baker nimisen julkaisujärjestelmän varaan, jota oli kieltämättä todella helppo käyttää ja päivittää, mutta samalla se myös rajoitti todella paljon sitä mitä sivuilla pystyi muuttamaan ja tekemään. Periaatteessa joka sivulle pystyi vain muuttamaan yhden kuvan ja kirjoittamaan hyvin rajoitetun palan tekstiä.
Toiseksi vanhat sivut oli toteutettu lähes kokonaan php:llä ja niiden optimointi oli alusta asti ihan hanurista. Yksi syy tälle on myös se että insinööriopintojen kesken jäännistä johtuen en hallitse php kieltä laisinkaan. Noin kahden vuoden urakan aikana sain poistettua vanhoilta sivuilta lähes joka ainoan HTML koodissa olleen pienet ja valtavat virheen, joita oli alun perin +60 per sivu. Aika hyvin ammattilaiselta koodaajalta joka sivut alun perin teki…
Käännyin sitten asian osaavan paikallisen puoleen. Alle kolme viikkoa sitten pitää Teemun (www.internetmarkkinointi.fi) kanssa ensimmäinen palaveri, jossa hieman kartoitettiin vanhojen sivujen tilaa ja pohdittiin syitä miksi niiden näkyvyys ei lukuisista muutoksista huolimatta ala paranemaan hakukoneissa. Tehtiin viimeiset muutokset ja koska nekään eivät auttaneet, niin päätimme sitten kuopata vanhat sivut ja aloittaa uudelta pohjalta. Suhteellisen valmis lopputulos on nyt julkaistu. Pientä viilausta ja hiomista on toki vielä luvassa ja paljon ja se itse optimointi on vasta aloitettu.
Mitäs mieltä sitten olen uusista sivuista itse? Aika radikaali ja pelkistettyhän tuo ulkoasu vanhoihin nähden on, mutta omasta mielestäni se silti toimii. Selkeät, loogiset, helposti selattavat ja lukijaystävälliset sivut. Lisäksi sivuihin saa vihdoinkin liitettyä tämän blogin, jonne tulen lisäämään yhtä ja toista tulevaisuudessa. Taikureita kiinnostanee Jokerissa pyörivä ”askeleita paremmaksi taikuriksi” kolumni joka tulee laajenemaan blogissa. Jokerin tila on suhteellisen rajattu ja ilmestymistiheys harvassa, joten tulen kirjoittelemaan saman aiheen tiimoilta blogiin tiheämpään tahtiin.
Maallikoille eli ”ei taikureille” blogiin tulee aluksi ainakin kirjoituksia tien päältä ja perus keikkailusta. Mahdollisesti tulevaisuudessa blogin yhteyteen avautuu myös videoblogi, jossa opetetaan taikatemppuja ja taikatemppujen perusteita. Tuo jälkimmäinen riippuu kuitenkin vielä useammasta eri asiasta.
Mutta mitäs tässä sen enempiä jaarittelemaan. Risuja ja ruusuja saa laittaa.