Yleensä esiintyjät hehkuttaa aina kuinka hyvä edellinen keikka oli ja kuinka kaikki meni nappiin, mutta keskenään esiintyjät usein vaihtavat tarinoita keikoista, joilla kaikki ei mennytkään niin kuin piti. Jokaisella oikeasti enemmän esiintyneellä on tullut vastaan tilanteita, joissa kaikki vain tuntuu menevän päin mäntyä. Tässä muutamia itsellä vastaan tulleita.
2004 Olin vielä aloittelemassa ammattimaista esiintymisuraani ja olin esiintymässä pikkujoulukaudella Oulussa. Tilaisuus oli marraskuun lopulla ja keikka oli ravintolan pihalle pystytetyssä lämmitetyssä isossa juhlateltassa. Järjestäjän yllätykseksi ulkona sattui kuitenkin olemaan ajankohtaan nähden korkea yli -30 asteen pakkanen, joten lämmitys ei ollut ihan riittävä. Vieraat ja esiintyjä siis palelivat, mutta keikka oli tehtävä silti. Juuri kun nousen lavalle ja aloitan settini niin generaattori joka piti sekä teltan sähköjä, että lämmitystä päällä kärähti. Eli koko telttaan tuli pilkkopimeää ja viimeinenkin lämmitys loppui toimimasta. Ainut asia mitä tuli mieleen oli huutaa pimeyteen ”Ei minun esitys nyt näin huono ole…” Toki generaattori saatiin korjattua noin kymmenessä minuutissa, mutta sorminäppäryyden tekeminen pakkasessa ei silti ollut helppoa.
Joku aika sitten tein myös vuosikausia esityksiä sekä uutena vuotena että loppiaisena isoille venäläisille turistiryhmille. Ilmeisesti homma toimi jollain tasolla, sillä minua käytettiin kuitenkin vuosi toisensa jälkeen, mutta itselle noista on jäänyt lähinnä mieleen pari todella kummallista keikkaa. Varmistin tilaajalta että homman voi vetää englanniksi ja tilaaja sanoi vain; ”kyllä kyllä, toimii”. Venäläiset eivät kuitenkaan ole kovin kielitaitoista porukkaa edes englannin suhteen, joten ensimmäisellä kerralla opinkin kantapään kautta, että englanniksi vetäminen ei ole venäläisille ehkä paras idea. Jos kukaan tätä lukeva on nähnyt esitykseni, niin tietää, että se on hyvin verbaalipainotteinen. Aloitin esitykseni ja yleisö ei reagoi yhtään mihinkään??? Pian kuitenkin vanhempi rouva lähestyy minua ja tulee kertomaan, että kukaan ei puhu englantia, joten hän tulkkaa esitykseni. No, selvä, mikä ettei. Tästä alkoikin yksi mielenkiintoisimmista keikoistani ikinä. Sanoin ehkä 6-9 sanan lauseen joka kesti maksimissaan viisi sekuntia. Ja seuraavan kuuntelen minuutista kahteen kun tulkki selittää jotain venäjäksi. Tämä toistui kerta toisensa jälkeen. Minulla ei ole tänäkään päivänä aavistustakaan mitä tuo tulkki selitti menemään, mutta oikeasti yksinkertainen lause muuttui aina pieneksi monologiksi. Tuon jälkeen siirryinkin suosiolla tekemään nuo keikat vain visuaalista musiikin kanssa tehtävää materiaalia venäläisille tai lähitaikuutta ilman lavaesitystä.
Noh, menen paikalle seitsemän aikoihin ja pihalla ensimmäiset ovat jo oksentamassa. Harvinaisesti pikkujouluissa oli myös avoin baari ja pikkujoulut olivat alkaneet jo neljältä. Porukka oli siis jo seitsemältä suhteellisen hyvässä humalassa ja aikataulu oli silti pahasti myöhässä ja vaikka ryhmän piti olla jo jälkiruuassa, niin he olivat vasta aloittelemassa alkuruokaa. Menen bäkkärille odottelemaan ja kahdeksan aikaan minulle tullaan ilmoittamaan että aloitellaankin vasta yhdeksältä. Yhdeksältä saan ilmoituksen että aloitellaan puoli kymmeneltä sillä ruokailu on kesken. Puoli kymmeneltä tulee ilmoitus että aloitellaan kymmeneltä… Kymmeneltä… Noh, arvaatte varmaan. Lopulta puoli yhdeltätoista tuumaan, että ihan se ja sama seuraako joku, nyt mennään. Noh, jos porukka on kitannut viinaa kaksin käsin avoimesta baarista yli kuusi tuntia, niin lopputulos lienee selvä. Keikasta ei ole kovin monella paikallaolijalla mitään muistikuvaa.
Viimeisimmästä katastrofikeikasta on nyt noin 1,5 vuotta. Kyseessä oli Keski-Suomessa oleva iso ja todella tunnettu keskus, joka järjesti ison yrityksen vuosijuhlaa. Koska matkaa paikkakunnalle tuli reilusti ja tiet olivat jo alkaneet jäätyä, niin päätin hieman poikkeuksellisesti lähteä keikalle junalla. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että en ottaisi mukaan omaa äänentoistoani, sillä 20kg järjestelmän raahaaminen junassa ei ole kovin ”hauskaa”. Hyvissä ajoin siis soitin tilaajalle, että onhan paikan päällä selkeä esiintymistila johon on hyvä näkyvyys, mikrofoni ja äänentoisto, jossa on liitännät puhelimelle musiikkia varten. Tilaaja vakuutteli että kaikki löytyy ja antoi minulle myös tapahtumapaikan vastuuhenkilön tiedot, jolta varmistin, että kaikki edellä mainittu löytyy todella juhlapaikalta. Minulla oli siis vahvistus tästä sekä kirjallisena, että sanallisena.
Paikanpäälle tullessani näin heti ensimmäisenä, että esiintymislavaa paikassa ei ainakaan ollut, joten nykäisin hihasta yhteyshenkilöäni ja tiedustelin esiintymisalueesta. Hän ohjaa minut tilan pienehkölle tanssilattialle, joka on samalla tasolla kuin noin 150 hengen yleisö. Lava oli myös täysin pimeä ja kun kysyn valaistuksesta niin henkilö osoittaa lavan keskellä olevaa 30v vanhaa diskovalopalloa ja sanoo, että tuon saa kyllä päälle… Hmmm… Entäs se mikrofoni? Noh, talossa on vähintäänkin yhtä vanha tolppamikrofoni, joka tanssilattialle siirrettäessä vinkui ja paukkui ja kiersi niin kovaa että sen käyttäminen oli täysin mahdotonta. Ja se puhelimen liittämismahdollisuus, ei sieltä sellaista löytynyt. Vedin siis keikan 150 hengelle pimeällä tanssilattialla, diskovalopallon alla, ilman että eturiviä lukuun ottamatta kukaan kuulee tai näkee minua. Tuosta keikasta ei todellakaan jäänyt muisteltavaa jälkipolville, mutta onneksi tilaajakin tiedosti, että vika ei nyt todellakaan ollut minussa. Mutta yllättäen, eipä tilaajasta ole kuulunut tuon jälkeen uudelleenkaan…
