Aina silloin tällöin asiakkaat päivittelevät esiintyjien kohdalla, että heidän palvelut maksavat todella paljon tai ovat liian kalliita tyyliin; ”Tuohan on ihan järkyttävä tuntipalkka”. Sveitsiläinen taikuri Roberto Giobbi lähettää heille yleensä seuraavan tarinan vastauksena.
”Olipa kerran kiinalainen keisari, joka valitsi kyyhkysen pyhäksi eläimekseen. Hän palkkasi valtakuntansa kuuluisimmat maalarin maalaamaan hänelle täydellisen kyyhkysen, joka tulisi koristamaan kaikkia keisarillisia esineitä ja asiakirjoja.
Taitelija pyysi kahta huonetta kuninkaallisesta palatsista käyttöönsä ja kahta pientä pussillista kultaisia kolikoita. Nämä annettiin taiteilijalle ja sen jälkeen hänestä ei kuultu puoleen vuoteen.
Keisari pyysi palvelijaansa käymään tarkistamassa miten taiteilijan työ edistyy. Jälleen kerran taiteilija pyysi kahta pientä pussillista kultakolikoita ja jälleen seuraavat puoli vuotta kuluivat, eikä taiteilijasta kuulunut mitään. Lopulta keisari alkoi menettää kärsivällisyytensä ja hän käski palvelijaansa mennä kertomaan taiteilijalle, että keisari itse tulisi katsomaan kyyhkysen maalausta seuraavana päivänä. Jos kyyhkynen olisi valmis, kaikki olisi sillä selvä; mutta jos kyyhkynen ei olisi valmis, taiteilija menettäisi päänsä.
Seuraavana päivänä taiteilija otti keisarin ja tämän hovin vastaan ensimmäisessä huoneistaan, jossa oli vain maalaustelina ja siinä tyhjä kanvas. Taiteilija otti siveltimen ja vain muutamassa minuutissa muutamalla siveltimen vedolla hän piirsi kyyhkysen, joka oli niin täydellinen, että näytti siltä että se voisi lähteä lentoon hetkenä minä hyvänsä. Keisari riemastui ilosta ja julisti että juuri tämä kyyhkynen tulisi koristamaan kaikkea keisarillista!
Taitelija pyysi palkkiokseen kymmenen kertaista kultamäärää, joka hänelle oli tässä vaiheessa jo annettu. Rahaston hoitajaa pyydettiin hakemaan rahat. Keisari kuitenkin kysyi; ”Eikö tuo oli hieman liian paljon pyydetty vain kahden minuutin työstä?” Taiteilija avasi oven toiseen hänelle varattuun huoneeseen. Huone oli täynnä häkkejä jotka olivat täynnä eläviä kyyhkysiä! Seinät olivat kattoon asti täynnä luonnoksia ja kuvia kyyhkysistä eri asennoissa, eri väreillä ja kaikilla mahdollisilla eri maalaustekniikoilla hahmoteltuina. ”Hyvä keisari, olen työskennellyt yhden vuoden, aamusta iltaan” sanoi taiteilija, ”jotta kykenen maalaamaan täydellisen kyyhkysen kahdessa minuutissa”. Keisari oli täysin hiljaa ja nyökkäsi ymmärtävästi hänen alamaistensa kumartaessa taiteilijalle.”
Taikurin tapauksessa asiakas ei ikinä pääse kurkkaamaan tuonne toiseen huoneeseen… Siinä ajassa mikä minulla on mennyt ammattitaitoni hankkimiseen minusta olisi voinut tulla sekä juristi että lääkäri… Ja kannattaa ottaa huomioon että kiireinen esiintyjä tekee noin 100 keikkaa vuodessa, ja perus keikkailijat noin 50 keikkaa vuodessa ja loppu päivät menee perus toimistohommissa ja vastaavista joista palkkaa ei saa.