Terral haastatteli podcastissa taikuri Garret Thomasia, joka oli tehnyt kiinnostavan havainnon kuinka vanhemmat käyttäytyvät eri tavalla, jos heidän lapsensa kiinnostuu taikatempuista, eikä esimerkiksi jostain muusta kädentaitoja vaativasta taiteenalasta. Yleensä jos lapsi, tai miksei vanhempikin, kiinnostuu taikuudesta, niin hänen läheistensä reaktio on yleensä ostaa heille taikatemppulaatikko. Jos taas henkilö sattuu kiinnostumaan esimerkiksi musiikkityylistä tai yhtyeestä, niin läheisten reaktio ei ensimmäisenä ole ostaa heille kitaraa, rumpuja tai nuottikokoelmaa. Yleisemmin he vievät kiinnostuneen näkemään lisää kiinnostuksen kohdettaan joko livenä tai tallenteena. Eli esimerkiksi ostaisimme heille konserttitallenteen tai viemme heidät katsomaan bändiä livenä. Ensimmäinen reaktio läheisillä ei siis ole yrittää tehdä kiinnostuneesta muusikkoa, vaan kannustaa ja kouluttaa heistä musiikin ystäviä.
Toinen erikoinen olettamus, ja johon jopa todella monet pitkälle ehtineet taikuuden harrastajat ja ikävä kyllä myös ammattilaiset lankeavat, on olettamus, että salaisuuksien tietäminen on sama asia kuin se, että niiden tietäjä kykenisi esittämään niiden avulla saavutettavan lopputuloksen. Tavallisien ihmisten kohdalla tämän näkee lähes aina kun erehdyn opettamaan alasta kiinnostuneelle helpon, yksinkertaisen taikatempun. Tämä on erityisen ikävää lasten kanssa. He saavat nipin napin vedettyä kerran läpi oppimansa ja heidät valtaa valtava tarve päästä näyttämään kaikille heti se, mitä HE EIVÄT osaa… Taikureiden kohdalla taas tämä näkyy ikävänä ilmiönä tilanteissa, jossa taikurit viettävät aikaa keskenään ja tekevät ehkä temppuja toisilleen ja joku tekee muille taikureille esimerkiksi klassista materiaalia, jonka muut tunnistavat, ja joka ei hämää muita taikureita. Kukaan muista taikureista ei välttämättä kykene tekemään juuri näkemäänsä rutiinia edes huonosti, mutta se sivuutetaan silti olan kohautuksella koska; ”Hei, mä tiedän mitä sä teit.”
Kyllä minäkin tiedän, että kitaraa soitetaan siirtämällä sormia nuottien vaatimalla tavalla, mutta ei se helvetti tarkoita sitä, että osaisin soittaa kitaraa. Lieveilmiönä tämä on johtanut siihen, että suuri osa taikureiden keskenään tekemistä tempuista on varta vasten suunniteltu ja opeteltu vain toisia taikureita varten ja yleensä ne ovat aika kamalia. Yksi Suomen menestyneimmistä taikureista Jay Niemi kertoi minulle aikanaan, että tuon takia aina kun taikuri haluaa näyttää hänelle jotain hän pyytää; ”Älä tee mitään uutta vaan näytä minulle jotain mitä olet esittänyt ainakin tuhat kertaa!”
Ja kolmantena ehkä oma suurin inhokkini, joka tosin koskee vain taikureita. Se on myös minusta yksi pääsyy isolle osalle keskitasoista taikuutta, jota näkee kaikkialla. Ja se on myös syy, jonka ansiosta olen onnistunut suututtamaan todella monta taikuria ja taikuuden harrastajaa, sillä en jaksa passiivisesti kehua jotain, jonka näen oikeasti mättävän. Turha ja aiheeton kehuminen ei auta ketään. Tämä inhokki on taikurin suusta tuleva väitä ”Ei tavalliset ihmiset näe tässä mitään epäilyttävää…” ja sitä seuraa ylimielinen ja täysin tyhjä katse. Lausetta käytetään peittämään rutiinien ja temppujen epäloogisuudet, sekä ennen kaikkea tekniikassa olevia heikkouksia. Kyseessä on ehkä taikureiden suurin itsepetoksen lähde… Valitettavasti tavalliset ihmisetkään eivät ole tyhmiä. Tietyt asiat toki menevät osista ihmisiä läpi sellaisinaan, mutta monet ovat myös vain yksinkertaisesti liian kohteliaita sanoakseen asiasta taikurille. Taikuuden yhdessä merkkiteoksessa Erdnase – Expert at the Card Table 1902 Erdnase kirjoittaa ”Tekniikan tulisi olla sellaista, että kriittisinkään tarkkailija ei edes epäilisi tekniikkaa, saati havaitsisi sitä.” Luonnollisesti tason, jossa edes toiset taikurit eivät tekniikka tunnista, on todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta saavuttaa, mutta tavallisille tekniikkaa tuntemattomille tuon tason saavuttaminen on täysin mahdollista ja siihen tulisi pyrkiä eikä uskotella itselleen, että ”Tämä on riittävän hyvä ja tavallinen ihminen ei näe tässä mitään epäilyttävää.” Joku onkin osuvasti sanonut että; ”Taikuri on eläinkunnan ainut olento, joka pitää kevyttä korttipakkaa käsissään lähes poikkeuksetta kahdella kädellä, ilman mitään selkeää syytä.”