Tämänkertaisen blogini aihe ei ehkä avaudu kovinkaan hyvin tavallisille lukijoille, sillä se on tarkoituksella suunnattu taikureille. Valitettavaa on se, että en usko että tämä avautuu edes suurelle osalle taikureista.
Taikureinakin seisomme jättiläisten harteilla. Suuri osa siitä mitä teemme, perustuu meitä ennen tulleiden ideoihin. Silti, jostain kumman syystä, meitä vaivaa tauti jonka oireena kyselemme jatkuvasti; ”Mikä on uutta?”.
Taikureille materiaalin julkaiseminen räjähtänyt täysin käsiin Internetin myötä. Ennen piti olla jonkin sortin meriittejä että tuotoksensa sai julki. Nykyään kuka vain puoli vuotta alalla ollut luulee keksivänsä kovan jutun, kuvaa sen web-kamerallaan videolle, pistää pystyyn paypal tilin ja alkaa myydä 12min videotaan Internetin välityksellä 25$. Paskan määrä mitä markkinoille virtaa on suurempi kuin koskaan ja valitettavasti se tulee vain kasvamaan. Hyvän tuotteen löytäminen tästä tulvasta on suoraan verrattavissa neulan etsimiseen heinäsuovasta.
Taikuuden historia on hyvin värikäs ja se on täynnä ideoita, joita kukaan ei ole tehnyt vuosikymmeniin. Myöskään yleisöt eivät ole nähneet näitä ideoita aikoihin. Silti nykytilanteessa valitettavan moni on kääntänyt selkänsä menneisyydelle ja keskittyy edelleen vain ja ainoastaan tulevaisuuteen. Samalla he sulkevat ovet lähes loputtomille ideoille, rutiineille ja tempuille , jotka ovat niin vanhoja, että ne voisivat olla täysin uusia.
Myönnän että olen itse kärsinyt samasta taudista mutta jossain vaiheessa olen alkanut parantua. En osaa sanoa mitään yksittäistä hetkeä tai syytä mistä tämä parantuminen on johtunut. Haluaisin kuitenkin antaa kaksi neuvoa niille jotka haluavat ottaa ensimmäiset askeleet parantumisen suuntaan.
1. Hankkikaa Tarbell-Course in magic! Koko opuksen saa nykyään yksissä kansissa. Tai jos haluaa päästä todella halvalla niin hankkikaa Libary.comista indeksoitu pdf versio (http://www.lybrary.com/tarbell-course-p-34.html).
2. Hankkikaa John Northern Hillardin Greater magic.
Yhteissijoitus on ehkä samaa luokkaa kuin yhden uuden DVD setin ostaminen. Samalla hinnalla kuitenkin saatte valehtelematta tuhansia ideoita, valmiita rutiineja, temppuja ja muuta informaatiota jota ei voi rahassa mitata.
Viimeisen viikon aikana olen tehnyt taustatutkimusta kahdesta korttirutiinista, joita ei juuri näe enää esitettävän nykyään. Näistä opuksista löysin yhteensä lähes 100 sivua informaatiota näistä rutiineista. Suuri osa tarjotuista metodeista ja rutiineista oli sellaisinaan jo täysin käyttökelpoisia, mutta kun näihin vanhoihin ideoihin lisäsi vielä ripauksen mausteita nykyajan metodeista ja tekniikoista niin huomasin pian, että käsissäni oli täysin käyttökelpoista ja hyvää juttua, joita tuskin kukaan tekee Suomessa.
Loppuun vielä video tempusta, joka on itse asiassa yli 100 vuotta vanha. Tämä toimikoon hyvänä esimerkkinä että historia on täynnä mitä erikoisempia unohdettuja helmiä, jotka vain odottavat että joku löytää ne jälleen. Robert Houdinin appelsiinipuu http://youtu.be/-Ht_afydffk