Televisiossa on viimeisen vuoden pyörinyt suhteellisen tiuhaan tahtiin ”Taikatemppujen paljastukset” niminen ohjelma. Vuoden suurimman sesongin aikana tulee tavattua varmasti satoja ihmisiä ja todella moni on noteerannut kyseisen ohjelman ja ollut äärimmäisen kiinnostunut kuulemaan minun mielipiteeni ohjelmasta. Onko siitä haittaa taikureille tai minulle? Häiritseekö se minua jne? Tässä blogissa pyrin käsittelemään lyhyesti näitä minulle usein esitettyjä kysymyksiä sarjan tiimoilta.
Sarja itsessään on suhteellisen vanha ja idea taikatemppujen paljastamisesta on myös vanhaa perua. Jo toisen maailmansodan aikaan Yhdysvalloissa tupakka-askien kyljessä paljastettiin taikatemppujen salaisuuksia. Televisiossa ensimmäiset tähän pyrkineet ohjelmat esitettiin jo 90-luvun puolella. Taikurit toki jo silloin panikoivat kuinka ohjelmat tappavat taikuuden, mutta näin ei käynyt silloin, eikä käy nytkään. Tälle on varmasti monta syytä.
Luonnollisesti ihmisen muisti on äärimmäisen lyhyt. Nyt keikoilla jutellessa monet muistavat ohjelman, mutta eivät muista mitä temppuja siinä paljastettiin.
Vastaavasti myös paljastetut temput ovat pääasiassa ”illuusioita” eli näitä suuremman luokan temppuja, kuten naisten kahtia sahaamisia jne. Minua ne eivät ole oikeastaan koskaan kiinnostaneet, joten tästäkin näkökulmasta ne eivät minua häiritse. Olen myös keskustellut asiasta niiden taikureiden kanssa, jotka illuusioita tekevät, eivätkä ohjelmat ole varsinaisesti häirinneet heitäkään. Yksi syy tälle on se, että ohjelmassa paljastetut temput ja tapa tehdä ne, on usein niin sanottuja ”vanhentuneita tapoja”. Tällä tarkoitan sitä, että näitä tapoja ei ole käytetty aktiivisesti enää vuosiin. Esimerkiksi naisen leijuttaminen selitettiin ohjelmassa niin, että lavan takana oli pienoisnosturi, joka nosti naisen ylös. HEHEHEHE! Tätä tapaa ei varmasti ole käytetty IKINÄ! Suurin vahinko ohjelmasta tuleekin ehkä nuorille, vasta aloittaneille lavaesiintyjille, jotka yleensä aloittavat ohjelmansa kasaamisen juuri näistä hieman vanhentuneista ohjelmanumeroista.
Muutenkin kokonaisuutena koen, että tällainen illuusioiden paljastelu on hieman turhaa. Jo pelkästään illuusionistin esitystä katsoessa on selvää, että lavalla on rekvisiittaa, jonka ainut tarkoitus on mahdollistaa ”taikatempun” tekeminen. Neonväreillä koristellut laatikot ja muut illuusionistien käyttämät esineet eivät muistuta mitään jokapäiväistä esinettä, joten ei vaadi varsinaista ruudinkeksijää päätellä, että ehkä niissä on salaluukkuja ja peilejä tai muita vastaavaa rakennelmia.
Toki ohjelmassa on paljastettu myös pienempiä temppuja, mutta lähes poikkeuksetta nämä temput ovat olleet mekaanisia eli esimerkiksi erikoispelikorttipakkoja tai muuten muokattuja välineitä. Lähes kaikki ammatikseen esiintyvät taikurit nojaavat pääasiassa tempuissaan joka tapauksessa sorminäppäryyteen ja katsojien huomion kontrollointiin, joten muutaman mekaanisen tempun paljastaminen ei meidän maailmaa kaada. Useissa tapauksissa suuri osa taikureista pystyy toistamaan kaikki paljastetut temput eriä ”metodia” käyttäen.
Entäs sitten se, että ohjelma paljastaa, etteivät taikuri osaakaan oikeasti taikoa? Uskooko tähän nykyaikana kukaan, vaikka ohjelma sitä ei paljastaisikaan? Olen itse aina ajatellut, että jos taikureilla oikeasti olisi taikavoimia, niin tuskin me esimerkiksi tuhlaisimme niitä valitun pelikortin etsimiseen pakasta tai ajatuksien lukemiseen näyttämöllä. Eikö näillä taidoilla voisi tienata elantonsa paljon helpomminkin? Vastatakseni siis alkuperäiseen kysymykseen, en henkilökohtaisesti ainakaan koe sarjan tai paljastuksien häiritsevän minua ollenkaan.
Tuohon onko taikurilla taikavoimia, itse yleensä kerron esimerkin, kun katsoja menee katsomaan näytelmää, niin hyvä näyttelijä saa katsojan hetkeksi uskomaan, että lavalla on poliisi tai opettaja. Hyvä taikuri saa aikaan saman vaikutuksen.
Olet ihan oikeassa. Eikös se Einstein sanonut tämän kuuluisan viittauksen, että ”alkukantainen hämmästyksen tunne on yksi hienommista tunnetiloista jonka ihminen voi kokea”. Tähänhän taikuri nimenomaan pyrkii. Saa katsojan hetkeksi unohtamaan kaiken ympärillä olevan ja vietyä edes hetkellisesti takaisin siihen maailmaan jossa kaikki on mahdollista. Itseasiassa tuolla arkistossa on tulossa kokonainen blogi aiheeseen liittyen, eli taikuuden esittämiseen taikuutena vai temppuina 🙂
Ihan näin ns. maallikkona on kyl pakko nakata, et ei noi ”paljastukset” kyllä kovinkaan kerro siitä miten temput nykyisin tehdään. Kuten mainitsitkin, ei tuossa ohjelmassa esitettyjä temppuja näe esim. televisiossa muuten. Ehkä tuon ohjelman kautta niistä selviää hieman idea, mutta eipä paljon muuta. En kyllä ole kuin muutaman kerran sarjaa sattunut näkemään…
Tuohon viimeiseen kappaleeseen viitaten: itse olen tässä viime aikoina harkinnut noitarovioita.
Minua ärsyttää kun ihmiset sanovat aina: ”Ai, sinä tykkäät taikuudesta. Oletko muuten nähnyt Naamio taikuria? Eikös se tullut tässä joku aika sitten telkkarista?” Se on minulle vähän sama kuin sanoisi: ”Piirrät siis mustavalkokuvia? Sinun täytyy siis olla värisokea.”
Yhdessä jaksossa Naamio taikuri paljasti kuinka korkki saadaan ’taiottua’ muovipulloon. Olen nähnyt saman tehtävän LASIpullolla.. :/ Ei siis kovin merkittävä paljastus.