Tätä aihetta itse asiassa pyydettiin erään lukijan toimesta ja tästä johtuen aihe on pyörinyt mielessäni tiiviisti jo muutamia viikkoja. Alkuun on syytä mainita, että esiintymisjännitys ja esiintymispelko ovat kaksi eri asiaa. Pelossa on kyse jo niin vahvasta tilasta, että se häiritsee selvästi esiintymistä. Jännitys on lievempää erilaisina reaktioina ilmenevää hermostuneisuutta, stressiä ja tunnetiloja.
Aiheen tekee ongelmalliseksi itselleni se, että en muista kärsineeni häiritsevästä esiintymisjännityksestä koskaan. Jo ala-asteelta muistan kuinka halusin olla joulunäytelmässä niissä ”isoissa rooleissa” joissa oli paljon vuorosanoja ja paljon vastuuta. Samoin peruskoulussa, lukiossa ja korkeakouluopinnoissa muistan aina ihmetelleeni miksi ihmeessä muut panikoivat aamunavauksien vetämistä tai luokan edessä esitelmien pitämistä. Koen esiintymisjännitystä lähinnä silloin kun olen tietoisesti ollut menossa kokeilemaan jotain uutta yleisön eteen. Tähän huomioon palaan tarkemmin myöhemmin.
Kysyin esiintymisjännityksestä neuvoja ja kokemuksia myös mentalisti Pete Poskiparralta. Pete kertoi, ettei hänellä ole asiasta juurikaan sanottavaa, sillä hän ei enää muistanut koska olisi kärsinyt häiritsevästä esiintymisjännityksestä.
Tästä johtuen päätin lueskella aiheesta hieman lisää tietoa Internetistä ja päädyin ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön sivuille (YTHS). YTHS määrittelee esiintymisjännityksen todella yleiseksi. Heidän mukaansa kyseessä on muiden tarkkailtavana olemisesta ja omien mielipiteiden esittämisestä johtuva tila, jossa hermosto reagoi hallitsemattomasti ja adrenaliinin eritys lisääntyy. Fyysisiä oireita voivat olla myös sydämen sykkeen kiihtyminen, hikoilu, vapina ja huimauksen tunne. Tilanteen pelko voi aiheuttaa voimakasta stressiä. Esiintymisjännitys on hyvin henkilökohtaista ja se vaikuttaa ja ilmenee jokaisessa eri tavalla. Tästä johtuen myös lievityskeinot ovat henkilöstä riippuvaisia. YTHSn mukaan apua voi saada esim:
- rentoutumisharjoituksista ja liikunnasta
- mielikuvaharjoittelusta
- esiintymiseen liittyvien puheviestintätaitojen harjoittelusta
- esiintymiskokemuksen kartuttamisesta
- terapiasta
- kehon oireita lievittävästä lääkityksestä.
Minusta terapia ja lääkitys tuntuvat menevän jo hieman liiallisuuksiin, mutta ehkä jos kyseessä on oikeasti esiintymispelosta kärsivä henkilö, voi myös noiden käyttäminen olla perusteltua. Liikunta ja rentoutumisharjoitukset luonnollisesti auttavat sillä mitä paremmin keho voi fyysisesti, niin usein sitä paremmin voi myös psyykkisesti. Mielikuvaharjoittelu myös auttaa. Yksi yleinen keino, jonka koin toimivaksi ala-asteen musiikin kokeessa, kun piti laulaa luokan edessä, oli yksinkertaisesti tehdä suoritus vain arvioivalle opettajalle ja pyrkiä unohtamaan kaikki muut paikalla olijat. Luonnollisesti ammattimaiselle esiintyjälle tuo ei ole toimiva vaihtoehto, mutta perus esiintymistilanteessa esim. auditoriossa voi suhteellisen helposti napata eturivistä tutun henkilön ja kuvitella vetävänsä esitelmänsä vain tälle henkilölle. Stand up koomikot joskus taas heittävät vitsiä, että esiintyjän voi kuvitella yleisön alastomiksi tai hassuihin asuihin, jolloin heitä ei kokisi niin uhkaavana.
Psykologi, psykoterapeutti Minna Martin kirjoittaa Internetissä löytyvästä artikkelista, että esiintymisjännityksen taustalla on usein itselle asetettu kova vaatimustaso. Tuossa on ehkä jotain perää, sillä minusta esiintymisjännityksen taustalla vaikuttaa nimenomaan pelko epäonnistumisesta.
Tätä vahvistaa keskusteluni junioritaikureiden ja vanhempienkin taikureiden kanssa ennen taikurikilpailuita. Ennen kisasuoritusta suuri osa jännittää selvästi todella paljon. Kun kysyy mitä he aikovat tehdä, he alkavat selittää jutusta jotka on suunniteltu varta vasten sitä hetkeä varten. Usein ne sisältävät tekniikkaa ja asioita, joita he eivät ole käyttäneet missään aikaisemmin. Voi siis lähes tiivistää, että he eivät ole vielä täysin varmoja esittämästään materiaalista. Tästä mainitsin jo myös alussa omalta kohdaltani. Koen jännitystä lähinnä silloin, kun olen menossa tekemään jotain uutta, jonka kanssa en ole vielä täysin sujut henkisesti. Ratkaisuni tähän on ollut lisätä harjoitteluaikaa ja pyrkiä saamaan nuo ensiesitykset tilaisuuksiin, joissa voin tarvittaessa hyvillä mielin epäonnistua. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaaliset tilanteet tai juttujen testaaminen ystäville.
Taikurin näkökulmasta sanoisin myös, että esiintymisjännityksen suurin yksittäinen aiheuttaja on tarve tehdä materiaalia, joka on oman teknisen taidon tai yleensä hallintakyvyn ääripäässä. Tieto siitä, että täytyy tehdä jotain teknisesti vaikeaa ja sen pitää mennä täydellisesti aiheuttaa jännitystä ja stressiä.
Taikurit tuntevat Tommy Wonderin ”Sormus, Kello ja lompakko” rutiinin. Käytin kyseistä rutiinia avauksenani nuorempana varmaan ainakin vuoden, mutta pudotin sen lopulta pois ohjelmastani. Ne jotka tietävät miten rutiini toimii, tietävät että se aiheuttaa jo metodologiansa puolesta esiintyjälle tiettyä ”jännittyneisyyttä”. Myös koko yleisön huomio on siellä missä se ns. ”juttu” tulee tapahtumaan ja tästä johtuen, sen pitää mennä täysin nappiin ensimmäisellä yrityksellä. Pieninkin virhe pilaa kokonaisuuden. Tämä aiheutti minulle lähes aina jännitystä ja tästä johtuen pudotin rutiinin lopulta pois ohjelmistostani. Halusin mennä lavalle itsevarmana ja ilman painetta, ilman tietoa, että minun täytyy ensimmäisen kahden minuutin aikana tehdä jotain teknisesti vaikeaa.
2009 Taikuuden maailmanmestari Soma kertoi eräässä haastattelussa, että manipulaattoreille ja jonglööreille on hyvin yleistä, että jos he esityksessä tulevat käyttämään esimerkiksi neljää esinettä, niin he harjoittelevat rutiinia aina viidellä tai jopa kuudella esineellä. Neljän käsittely on siis heille helppoa eikä heille koidu paineita tai stressiä rutiinin teknisestä osuudesta.
Esiintymisjännityksestä kärsiville taikureille siis suosittelisinkin hieman tarkastelemaan esittämäänne materiaalia. Onko esimerkiksi alussa selkeitä kohtia, jotka aiheuttavat jännitystä tekniseltä osaltaan ja voisiko niitä muuttaa tai rutiinia kenties siirtää. Tai vaihtoehtoisesti lisätä harjoittelua jolloin nuo kohdat eivät enää olisi teknisesti vaativia.
Tämä pätee myös yleisesti esiintymisjännityksestä kärsiville. Valmistelkaa ja harjoitelkaa esityksenne niin hyvin, että osaatte sen etu- ja takaperin. Koettakaa myös ennalta varmistautua siihen, mitä teette jos joku menee pieleen; Mitä jos Power Point dia ei vaihdukaan? Mitä jos mikistä loppuu virta jne? Ja tämän lisäksi, suosittelen yksinkertaisesti esiintymään mahdollisimman paljon, mahdollisimman erilaisissa tilaisuuksissa, sillä jos osaat asiasi ja olet vetänyt sen periaatteessa läpi satoja tai jopa tuhansia kertoja niin sinulle ei jää enää mitään syytä miksi jännittää.
Kiitos jälleen kerran hyvästä kirjoituksesta. Itse jännitän esiintymistilanteita käytännössä melkein aina, kun olen esittämässä taikatemppuja. Tämä ilmenee sykkeen nousemisena ja käsien tärisemisenä ja johtuu varmastikin adrenaliinitason noususta. Erityisesti käsien tärinä on ikävä juttu, koska se hankaloittaa korttitemppujen tekemistä.
Yritän järkeillä mistä jännitys johtuu, enkä koe ainakaan pelkääväni esiintymistä (en ainakaan myönnä). Olen taikuuden harrastaja, joten esitän temppuja käytännössä vain ystäville ja tutuille, mutta pyrin kuitenkin opettelemaan tekniikat ensin itsekseni niin hyvin, että hallitsen ne hyvin esiintymistilanteessa. Esiintymisen ja tarinan kerronnan harjoittelu jää hieman vähemmälle. Varmasti yksi parannus tähän olisikin lisätä esiintymisen harjoittelua ja temppuun liittyvän tarinan kerrontaa.
On varmasti niin, että esiintymisjännityksen hoitamiseen ei ole mitään helppoa ja nopeaa hokkus-pokkus -konstia. Ajattelin kokeilla seuraavanlaista lähestymistapaa:
1. Repertuaarin laajentaminen (eli opettelen ensin useampia rutiineja ja tekniikoita, niin että tunnen tekniikat jollakin tasolla)
2. Keskittyminen muutamaan rutiiniin, jotka eivät ole osaamiseni huippupäässä ja niiden hiominen esiintymiskuntoon.
3. Rutiineihin liittyvän esiintymisen ja tarinan opetteleminen kunnolla ennen esiintymistä.
4. Lisää harjoittelua
5. Esiintyminen – palautteen vastaanotto ja esityksen parantelu…
6. Lisää esiintymistä…
Ehkä se esiintymisjännitys karisee, kun saa vähän kokemusta alle. Kommentteja, lisävinkkejä aloittelijalle?
Tuohon kavereille ja ystäville esiintyminen on hyvä tapa tottua esiintymistilanteeseen ja jännitykseen. Tosin mitä juttelin erään paikallisen harrastajan kanssa asiasta viikonloppuna niin hän oli tehnyt huomion, että jännityksessä oli todella iso ero sen mukaan esiintyikö hän oma-aloitteisesti vai pyynnöstä. Hänen kokemuksen mukaan hän jännitti huomattavasti enemmän jos häntä pyydettiin tekemään jotain yllättäen. Jännitys ei oikeastaan ollut huomattavaa, jos hän tavallaan itse sai päättää hetken, koska aloittaa. Tuossa voisi olla mielenkiintoinen kokeilu eli pyri itse vaikuttamaan siihen koska esiinnyt. En muista kuka, mutta se oli joku isompi nimi, kertoi joskus että hän ei reagoi jos joku pyytää häntä esittämään jotain vaan hän sivuttaa sen kohteliaasti tyyliin ”kiitoksia mielenkiinnosta, ehkä myöhemmin”. Hän reagoi asiaan vasta toisella tai kolmannella pyynnöllä joka antaa hänelle itselle aikaa valmistautua esitykseen mielen tasolla ja samalla varmistaa sen, että hänen seurassaan olevat haluavat todella nähdä jotain ja he ymmärtävät sen arvon edes jossain määrin. Ja tietty, jos siltä tuntuu, ei ikinä ole pakko 🙂 Viimeksi perjantaina kieltäydyin sosiaalisessa tilanteessa tekemästä mitään, koska ei ollut sellainen fiilis itsellä.
Käsien tärinä on juurikin yksi yleisimmistä jännittämisen merkeistä ja sitä näkee esim taikurikilpailuissa todella paljon. Muistan itsekkin olleeni juniorina ensimmäisissä kisoissani hieman hämilläni sillä en mielestäni jännittänyt, mutta Elmsley countia tehdessä käteni tärisivät todella paljon. Yksi vaihtoehto tietty on myös totutella esiintymään materiaalilla joka ei välttämättä vaadi tekniikkaa. Esim. Roberto Giobbin card college LIGHT sarjan kaikki kolme osaa ovat täynnä materiaalia, joka ei periaatteessa vaadi ollenkaan tekniikkaa. Uskoisin kuitenkin että kyseessä on enemmänkin vaan kokemuksen puute, joten tuo käsien tärinä tulee kyllä katoamaan omana aikanaan.
Tosille taikureille esiintyminen on jännityksen kannalta minusta lähes kokonaan oma juttunsa. Toisaalta se on hieman kuin sisäfileen syöttämistä koiralle 🙂 Suuri osa taikureista ei enää osaa arvostaa tai analysoida näkemäänsä. He odottavat tai haluavat tulla huijatuksi kokeakseen edes hetkeksi sen hämmästymisen tunteen tai nähdä jotain näppärää ja taidokasta. Harvat taas osaavat katsella taikuutta myös edelleen edes osittain maallikon näkökulmasta ja he kykenevät arvostamaan pieniä nyanseja ja presentaatioita vaikka temppu olisikin heille entuudestaan tuttu. Jyrki Niemi mainitsi muun muassa aikanaan että hänestä on paljon hienompaa pyytää jotakuta näyttämään hänelle jotain, mitä tuo henkilö on tehnyt 10 vuotta, kuin jotain uutta taikureille suunnattua. Ymmärrän täysin mitä Jyrki tarkoittaa tuolla.
Tuo repertuaarin laajentaminen on vaikea pala. Toisaalta olisi hyvä keskittyä mahdollisimman pitkään samoihin juttuihin, niiden hiomiseen ja viilaamiseen, ellei ole jotain selkää syytä vaihtaa niitä. Tosin juurikin tuo vain kavereille ja ystäville esiintyminen tuo eteen äkkiä tilanteen, jossa he ovat nähneet monet jutuista ja on tavallaan yleisön takia pakko opetella jotain uutta. Tuohonkin tosin voi suoraan sanoa, että ”olette jo nähneet pääasiallisen ykkösmateriaalini, mutta voidaan kokeilla jotain uutta”. Ja viimeiseksi, maallikon muisti ei ole kauhean hyvä 🙂 He unohtavat äkkiä yksityiskohdat. Yksi hyvä vinkki minkä Bob Sheets kertoi Kouvolassa oli että kun häneltä vääjäämättä tullaan jossain välissä pyytämään, että ”tee se ja se temppu tälle minun kaverille joka ei nähnyt sitä aikaisemmin” niin hän suostuu, MUTTA samalla hän neuvoo tätä joka jo tempun näki, seuraamaan hänen kaverinsa reaktioita ja kasvoja. Tätä kautta tämä jo tempun nähnytkin pääsee tavallaan sisälle esiintyjän pään sisään ja voi hieman kokea miksi me teemme sitä mitä teemme.
Kiitos jälleen kerran hyvästä blogista ja hyvistä kommenteista.
Terveisiä Turusta! Hyviä ja monipuolisia aihepiirejä käsittelet postauksissasi. Toivottavasti mahdollisimman moni esiintyvä taiteilija, sellaiseksi tähtäävä ja myös aihepiiristä muuten kiinnostunut löytää blogisi! Esiintymisjännitystä sivusin minäkin lokakuisessa tekstissäni (http://turkustars.blogspot.com), harva esiintyjä on sille immuuni. Ehkä jo pelkästään asiasta rehellisesti ääneen puhuminen auttaa. Hämmentävän moni esiintyjätaipaleensa alussa oleva luulee olevansa yksin ramppikuumeensa kanssa, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta.