Kouvolan taikapäivät 2017 – Lauantai

Vuosittaiset Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen pääsiäisenä 2017. Kouvolaan oli kokoontunut karkean arvion mukaan noin 200 taikuuden ammattilaista ja harrastajaa. Kolmen päivän aikana kuultiin luennoitsijoita Espanjasta, Ranskasta sekä Yhdysvalloista. Tämän lisäksi näimme Comedy Night shown, Close-Up shown, Max Mavenin ”Other Dimension Of The Mind” showta sekä gaalashown, joka vuosi vuodelta on valehtelematta kovatasoisin taikuriesitys joka Suomessa nähdään. Ja tietysti taikurit myös kilpailivat ensimmäistä kertaa Solmu Mäkelä taikurikilpailussa.

Taikapäivät alkoivat virallisesti lauantaina 15.4.2017, mutta pitkänmatkalaisena suuntasin Kouvolaan jo perjantaina. Kevät on onneksi jo sen verta pitkällä, että päätiet ovat täysin sulat ja kesänopeusrajoitukset ovat voimassa, joten 750km matka vierähti yhden pysähdyksen taktiikalla noin kahdeksassa ja puolessa tunnissa. Yllättävänkin kivutonta. Toivottavasti ensiviikolla keikkareissu Tuurissa (1110km) menee yhtä kivuttomasti… Olen kokenut hyväksi ideaksi mennä taikapäiville päivää etukäteen, sillä näin pääsee yleensä parhaiten tutustumaan ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Kaikki kunnia suomalaiselle taikurikulttuurille, mutta valitettavasti koen, että muutamia yksittäisiä henkilöitä lukuunottamatta Suomesta ei löydy enää montaa taikuria, joilla olisi minulle jotain opetettavaa. Joten silloin kun on mahdollisuus viettää aikaa alan ulkomaalaisten ammattilaisten kanssa, niin siihen on tartuttava. Tosin osa taikureista näyttää kokevan tämänkin täysin tarpeettomaksi ja lähes poikkeuksetta tietyt taikurit tuntuvat jättävän taikapäivät väliin vuodesta toiseen. Teille pieni vihje; ehkä niitä keikkojakin olisi se muutama vuodessa enemmän, ettei tarvitsisi tehdä pääsiäisenä keikkoja, jos kouluttaisitte itseänne kuten muutkin 😉

Perjantain alkuilta meni muutaman Kouvolaan etukäteen saapuneen taikurin seurassa ja loppuilta ulkomaalaisten vieraiden seassa. Osa vieraista oli minulle tuttuja jo entuudestaan muun muassa Escorialin kongressista, joten heidän kanssaan pystyi jatkamaan suoraan siitä mihin Espanjassa oli viimeksi jääty. Perjantaista muodostuikin itselle jälleen taikapäivien oppimisen kannalta antoisin ilta.

LAUANTAI 15.4

Taikapäivät on perinteisesti järjestetty Kouvola-talolla, mutta kuulemma siellä oli tällä kertaa pystyssä oopperalavasteet, joten paikka ei ollut käytettävissä. Tästä johtuen taikapäivät järjestettiin Kuusankoski-talolla. Tilojen ja sijainnin puolesta Kuusankoski pesi Kouvola-talon mennen tullen yhtä isoa yksityiskohtaa lukuun ottamatta… Pääsalista uupui esirippu ja pääsali oli muutenkin ehkä aavistuksen liian iso. Esiripun puuttuminen loi tilaan liikuntahallimaisen vaikutelman ja esimerkiksi niin sanottu permanto alue oli mielestäni muutamia rivejä liian pitkä.

Istumapaikat olivat myös ensimmäistä kertaa numeroituja ja vaikka paikkojen piti mennä ilmoittautumisjärjestyksen mukaan, niin näin ei näyttänyt olleen, sillä paria päivää ennen taikapäiviä ilmoittautuneita istui nyt edempänä ja keskempänä kun meitä, jotka olimme ilmoittautuneet viikkoja etukäteen. Mutta joka puolelta salia kyllä näki lavalle. Tyhjiä paikkoja oli kuitenkin etenkin Comedy Night gaalassa ja Max Mavenin showssa paljon, etenkin eturiveissä. Siksi ehkä numeroitu paikkajärjestelmä ei ole paras ratkaisu kyseiseen tilaan. Olisi suotavaa, että ainakin permannon paikat olisivat täynnä, sillä tanssilattia esiintyjän ja lavan välissä on tunnetusti myrkkyä esityksen tunnelmalle ja esiintyjienkin kannalta olisi suotavaa, että ainakin eturivit olisivat täynnä.

Muuten Kuusankoski oli tilojen puolesta loistava. Pienempi sali jyrkällä porrastuksella oli close-up esityksille erinomainen ja tilaa oli riittävästi. Lounas alakerran kahviossa oli edullinen sekä monipuolinen ja heti ulkopuolella oli kaksi SuperMarkettia ja lukuisia muita ruokapaikkoja. Eli tiiviilläkin aikataululla ehdittiin hyvin ruokkia nälkäiset taikurit noin 30-40min taukojen aikana.

Lauantai alkoi Taikuri Luttisen lastenesityksellä, joka lehdistötietojen mukaan oli ollut loppuunmyyty! En itse jaksanut mennä katsomaan esitystä vaan vietin aikaa Howard Hamburgin kanssa kuulumisia vaihtaen sekä kuunnellen seuraavana vuorossa olevien lavakilpailijoiden panikointia kateissa olevista tekniikkavastaavista. Tämä on jo tuttu virsi Kouvolassa ja minulla on siitä omakohtaisiakin kokemuksia. PM kisoissa 2013 tämä oli järjestetty loistavasti. Kilpailijoille oli selkeä 2h aikaväli, jossa jokaiselle oli varattu 10min pätkä katsoa tekniikka kuntoon omalta kohdalta ennalta määrätyssä järjestyksessä. Tämä on siis mahdollista toteuttaa, mutta miksi tämän toimivaksi saaminen on silti edelleen näin vaikeaa?!?! Osa kilpailijoista käyttää käsittämättömän paljon aikaa esityksensä viilaamiseen, joten on ikävä lähes joka vuosi kuulla, kuinka jonku esitys menee pieleen tekniikan takia. Tosin, aina on myös helpompi syyttää tekniikkaa kuin myöntää, että ehkä oma esitys ei ole niin hyvä kuin itse olettaa, tai myöntää että tein itse virheen.

SOLMU MÄKELÄ TAIKURIKILPAILU

Taikureiden Suomenmestaruuskilpailut ovat historiaan ja muiden taidealojen innoittamana niiden tilalta kisataan tästä eteenpäin kansainvälisesti avoimessa Solmu Mäkelä taikurikilpailussa. Kilpailu jaetaan kahteen sarjaan; näyttämöllä tehtävään näyttämötaikuuteen sekä lähitaikuuteen. Paremmat pisteet saanut sarjan voittaja kruunataan sitten Solmu Mäkelä Trofeen voittajaksi.

Tähän väliin pieni disclaimer; Olen ollut tuomaristossa kai lähemmäs puolenkymmentä kertaa tai enemmänkin? Sen lisäksi olen nähnyt kymmeniä kokonaisia ulkomaalaisia taikurikilpailuja ja satoja voitokkaita kilpailuohjelmia. Kirjoitan siis esityksistä oman mielipiteeni sen pohjalta eli miten olisin itse arvostellut niitä FISM:n (taikureiden MM-kisat) arvosteluperusteiden mukaan.

Kokonaisuutena kisojen keskitaso on mielestäni viimeisen 20 vuoden aikana noussut. Täysin surkeat ”Mitä helvettiä tuo tyyppi on ajatellut” ohjelmat loistavat pääasiassa poissaolollaan, mutta vastapainona myös kärkipään esitysten taso on laskenut. Tämä johtunee minun näkemykseni mukaan siitä, että suurella osalla todella kovista suomalaisista taikureista löytyy jo iso nippu SM titteleitä. Tämän lisäksi SM titteleiden tunkeminen joka paikkaan on laskenut titteleiden markkinoinnillista arvoa niin paljon, että kokeneemmat ja kovatasoisimmat taikurit eivät ole enää kiinnostuneet kilpailuista. Yksi mahdollisuus tietty tämän korjaamiseen olisi liittää kilpailuun selkeä rahapalkinto, joka voisi saada osan kiinnostumaan. Mutta toisaalta Suomen taikuripiirit ja kärjen taso on niin kapea, että sekään ei välttämättä olisi järkevää, sillä helposti pystin kävisi pokaamassa vuorotellen muutama taikuri.

Itse kilpailun aloitti Toni Hellströmin. Hellströmin esitys oli rakennettu henkiin heräävän paperipallon ja leijuvien esineiden ympärille. Lava oli kuitenkin valaistu niin heikosti, että etenkin esityksen loppupuolella esityksestä ei saanut toisesta rivistä mitään selvää. Lavalla oli yksinkertaisesti liian pimeää. Esityksessä on valtavasti potentiaalia, mutta jos yleisö ei näe mitä lavalla tapahtuu on turha odottaa menestystä.

Ensimmäinen itärajan takaa tullut vahvistus oli Vadim joka esiintyi taiteilijanimellä Vadini. Nämä itärajan takaa tulevat esitykset eroavat aina täysin suomalaisista esityksistä. Ulkonäköön ja lavasteisiin panostetaan ihan täysin eri tavalla ja muutenkin kokonaisuudet ovat hyvin omaperäisiä. Tosin, usein itse taikuus näissä esityksissä on hyvin ailahtelevaisella tasolla. Vadimin esitys oli jotain sekoitusta proppikomiikan ja taikuuden väliltä. Paljon hyviä ideoita, mutta myös paljon ideoita jotka eivät toimineet ollenkaan. Valtavasti potentiaalia tulevaisuutta ajatellen. Tuomaristo koki esityksen toisen sijan arvoiseksi. Itselläni eivät pisteet olisi riittäneet hopeaan asti.

Toinen itärajan takaa tullut esiintyjä Roman Borsch voitti joskus vuosia sitten Kouvolan viihdeohjelmakilpailun. En silloin ymmärrä mitä ihmettä tuomaristo esityksessä näki ja nyt jäi hieman sama fiilis. Esityksen lavastus, musiikit, valot ja puitteet olivat jälleen huippuluokkaa. Mutta taikuuden osalta esitys oli hirveintä paskaa mitä olen miesmuistiin nähnyt! Esiintyjät sotkevat lavan ja yleisön ihan muuten vaan paperisilpulla ja sen jälkeen seuraa kiduttavan pitkä täysin rutiini, jossa höyhenkukkia vaihdetaan taikurinvälineputkessa keskenään ja yritetään saada se näyttämään taikuriesitykseltä. Miesyleisön herätti äärimmäisen niukkaan asusteeseen pukeutunut naisavustaja, joka olisi voinut olla suoraan Kouvolan Club Madonnasta. Hänen ainoaksi tehtäväksi jäi esitellä lähes alastonta vartaloaan. Esityksen lopussa ryhmä teki vielä Robert Houdinin kuuluisaksi tekemän levitaation harjanvarrella. Tosin tässäkin tapauksessa itse rekvisiitta olisi kaivannut maalia, sillä salaisuuden kannalta kriittinen osa näkyi täysin selvästi.

Tässä esityksessä myös nousi esiin MM kisoista lainattu arvostelujärjestelmä. Itse esityksen taikuus voi olla täyttä paskaa, mutta jos esityksen muut osa-alueet ovat kohdallaan, eroavat massasta tai kilpailijoita on vähän (kuusi tällä kertaa) niin tällaisella hirvitykselläkin on mahdollisuus palkinnoille. Tosin historia on osoittanut Suomessakin, että vaikka voittaa SM kisat niin se ei tarkoita, että esitys olisi riittävän hyvä MM tasolle… Tämä pitäisi minusta ottaa rankemmin huomioon myös tuoreen Solmu Mäkelä kilpailun tuomaroinnissa. Kaikkia palkintoja ei ole PAKKO JAKAA jos taso on tällainen! Borschin esitys sijoittui kisassa tuomareiden papereissa kolmanneksi. Minun pisteeni eivät olisi palkintoon asti riittäneet.

Pauli Raivio oli ilmeisesti ymmärtänyt kisan nimen perusteella hieman väärin ja hän teki yhdeksän minuuttia naru ja solmu temppuja. Näiden paikka voi olla Perä-Posion päiväkodissa, mutta taikurikilpailuun ne eivät valitettavasti kuulu, ainakaan vakavalla naamalla esitettynä tai ilman jotain selkeää ”juttua” joka erottaa ne massasta.

Marko ”se parraton” Poskiparta esitti perinteisestä mentalismia. Marko on ikäisekseen varma ja rauhallinen esiintyjä, jolla on varmasti tulevaisuudessa mahdollisuus nousta isoveljensä varjosta jopa menestyväksi keikkailevaksi taikuriksi. Mutta se jonkin oma juttu pitäisi vielä löytää ja kisaohjelman rutiineihin kannattaisi panostaa hieman enemmän. Valitettavasti taikurikilpailussa ostotemppujen tekeminen, etenkin kun arvosteluperusteina ovat muun muassa omaperäisyys ja tekniikka, ei ehkä ole paras ajatus, jos on tarkoitus tavoitella korkeampia palkintoja. Itse kilpailun neljäs sija 0.4/100:sta erolla pronssiin. Tosin kisa oli niin heikkotasoinen kärjen jälkeen, että omissa papereissani Marko olisi noussut kisan 3. parhaaksi ohjelmaksi, mutta minun pisteissä Vadimin pisteet olisivat riittäneet vain 3. palkintoon. En siis olisi jakanut näyttämösarjassa kuin kaksi palkintoa.

Hannu Juntunen on toinen Suomen tämän hetken kovista manipulaattoreista ja viimeisen muutaman vuoden aikana Juntusen kehitys on ollut valtavaa. Hän kävi jopa kokeilemassa kilpailuohjelmaansa taikureiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa Englannissa helmikuussa, mutta siellä Juntunen saavutti viidennen sijan (kuusi kilpailijaa) 58,43/100 pisteellä. Ymmärtääkseni Juntunen teki nyt saman ohjelman ja sai 87/100 pistettä vieden lavakilpailun voiton ja samalla myös Solmu Mäkelä Trofeen.

Kokonaisuutena lavakilpailujen taso Suomessa hieman huolettaa. Itse asiassa Markku Purho ilmaisi myös huolensa ja ehdotti jopa, että pitäisikö lähi- ja lavasarjat yhdistää. Tosin kilpailun tuomariston tehtävä on jo nyt todella vaikea, kun pitää yrittää verrata yhtä aikaa esimerkiksi illuusio-ohjelmaa manipulaattoriin ja heitä mentalismiin. FISM:in sääntöjä noudattaen tuo järjestelmä ei tule toimimaan. Mutta toisaalta, pidämmekö turhaan kiinni FISM säännöistä, sillä on selvää, että suurella osalla tuomareista ei ole ymmärrystä arvosteluperusteista ja skaaloista. Mitä jos FISM säännöt heitettäisiin vain roskiin ja siirryttäisiin useampaan, esim. kymmeneen tuomariin, ja arvostelu muutettaisiin puhtaasti mututuntumaksi kouluasteikolla 4-10. Eli jokainen tuomari arvostelee esityksen omien perusteidensa pohjalta. Korkein ja alin pudotettaisiin pois ja lopuista lasketaan keskiarvo? Tällöin tuomaristossa voisi olla hyvin eri tieto-taidon osaavia henkilöitä?

PS Reko… Yksi SM titteli olisi ollut taas ”ilmaiseksi” tarjolla 😉

MAGO MIGUE LUENTO

Kilpailuiden jälkeen aloitettiin taikapäivien ensimmäisellä luennolla, jonka piti korttitaikuuden maailmanmestari vuosimallia 2003 Miguel Puga (Mago Migue) Espanjasta. Puga teki pari korttirutiinia, jotka käyttivät harvemmin käytettyä ”varjokorttien” periaatetta ja näytti hämäävän isoa osaa taikureista pahasti. Itse olen tutustunut Pugaan Escorialin kongressissa jo aiemmin ja käytin muutamia hänen ideoitaan 2015 kisoissa. Onneksi Puga käsitteli aihetta kuitenkin suhteellisen suppeasti ja isoa osaa niin sanotuista hyvistä jutuista ei jaettu massoille. ”Varjokortit” ovat itse asiassa yksi tämän vuoden lokakuun Escorialin kongressin aiheista.

Puga teki myös opettajansa Juan Tamarizin kuuluisaksi tekemän rutiinin, jossa katsojan vapaasti valitsema kortin kuva ilmestyy silkkiliinaan, jota avustaja on pitänyt koko ajan käsissään. Jopa Tamariz itse on myöntänyt, että Pugan version on parannus hänen alkuperäisestä rutiinistaan ja taisipa Puga jopa huijata rutiinillaan suurta osaa yleisöstä. Tuo on sinänsä todella kova juttu, koska saman tien kun liina tuodaan esille taikureille, niin kaikki tiesivät mitä tulee tapahtumaan, mutta silti suuri osa missasi ”sen jonkin”. Olen aika varma, että tämä rutiini tulee löytymään useammasta keikkailevan taikurin esityksestä lähivuosina.

Luentonsa Puga lopetti rutiiniin joka sai taikurit täysin sekaisin. Puga laittoi shottilasin pöydälle ja peitti sen tuopilla. Sen jälkeen katsoja hävitti omasta kädestään kolme kolikkoa, yksitellen ja kolikot ilmestyivät shottilasiin, joka oli tuopin alla, vaikka Puga seisoi +10m päässä laseista. Taikurit tunsivat olonsa täysin maallikoiksi, sillä rutiini tuntuu ja näyttää oikealta taikuudelta. Itse salaisuus olikin sitten lähes yhtä hyvä kuin itse temppu ja osoitus siitä kuinka valtavan työn takana lähes täydellinen efekti voi olla. Puga sai luentonsa päätteeksi puolittaiset ständärit, eli taikurit taputtivat seisten.

JOHN CARNEY LUENTO

COMEDY NIGHT SHOW

Taikapäivien illan virallisen osuuden päätti lauantaina Comedy Night Gaala jossa esiintyivät; Arthur Trace, Jarmo Luttinen, Mago Migue, Juan Mayoral, John Carney, David Stone sekä illan isäntänä toiminut John Houdi. Houdi on pitkän linjan ammattitaikuri Ruotsissa ja selkeä ammattilainen. Tosin pääasiassa taikureista koostunut yleisö ei ole ehkä sopivin yleisö tehdä niin sanottua keikkakamaa; spongepalloja, silkkiliina mikkiständin läpi ja salt pour. Houdi kuitenkin hoiti välispiikit tyylillä, mutta muistini mukaan muutama vuosi sitten hän oli paljon hauskempi.

Arthur Trace teki periaatteessa klassisia efektejä, mutta niissä oli aina jokin selkeä käänne tai juttu, joka teki niistä hänen itsensä näköisiä. Narurutiini oli esimerkiksi kasattu erilaisten ääniefektien ympärille ja kolikoiden noukkimista ilmasta perusteltiin maailman isoimmalla purkkipuhelimella, joka luonnollisesti vaati kaukopuhelun tekemiseen maksua. Trace ei ole varsinaisesti koominen taikuri, mutta ihan viihdyttävä avaus iltaan. Trace myös osoitti myöhemmin, että hänen ns. parhaat juttunsa olivat vasta tulossa.

Jarmo Luttinen esitteli niin sanottua aikuisten materiaaliaan kertoen kiinalaisista kalastajista, leikkien näkymättömällä korttipakalla ja temppuillen narulla. Ne jotka ovat Luttisen aikuisen setin nähneet tiesivät aika pitkälle mitä oli tuleman. Mutta ne jotka näkivät hänet nyt ensimmäistä kertaa, pitivät esityksestä kovasti. Itsellä hieman särähteli korvaan selvästi täysin aikuisyleisölle tarkoitetut vitsit ja Luttinen tuumasi itsekin, että hänellä on taustalla useampia komediaklubikeikkoja, joten aivot ovat virittyneet astetta ronskimmalle huumorille. Täysin ymmärrettävää ja kyseessä oli iltatilaisuus joka oli suunnattu aikusille. Luttisen kohdalla ei voi kuin ihailla energiatasoa minkä hän saa pidettyä yllä esityksen ajan! Tosin Luttisen käyttämä lopetusvitsi, jossa esiintyjä antaa tai antaa näennäisesti pusun katsojan huulille, ilman minkään sortin suostumusta, saa minut joka kerta sen nähdessäni täysin raivon partaalle ja minulle tulee suuri tarve heittäytyä väkivaltaiseksi. Valitettavasti myös David Stone lopetti kaksi esitystään samaan vitsiin… EI NÄIN!

Mago Migue toisti kolikot ja lasi temppunsa, mutta se ei ehkä ollut paras idea yleisölle, josta suuri osa näki rutiinin juuri muutama tunti aikaisemmin selityksineen. Tämä yhdistettynä heikohkoon englanninkielen taitoon ja ehkä Comedy Show olisi ollut parempi kokonaisuus tiputtamalla Migue pois kokoonpanosta. Ilta nimittäin venähti suhteellisen pitkäksi.

John Carney tiedosti, että ilta oli jo venynyt ja hän kävi tekemässä vain yhden rutiinin esittäen vanhaa huijari joka kertoi ”kolmen kortin monte” tempusta ja henkilöistä, joille hän oli muka sitä esittänyt. Loistava osoitus Carney muuntautumiskyvystä ja samalla ehkä ensimmäinen versio korteilla niin sanotusta ”kuuden kortin kertauksesta”, jossa oli jotain järkeä.

Juan Mayoral kävi tekemässä hämmentävän rutiinin silkkiliinoilla ja kiinalaisilla sauvoilla, joka oli lähinnä puhdasta taikureiden kiusaamista, sillä sauvat eivät toimineetkaan samalla periaatteella, jolla kaikki paikalla olevat taikurit olettivat niiden toimivan. Ei varsinaisesti koomista taikuutta, mutta kiva musiikkivälinumero aavistuksen pitkähköksi venyneessä gaalassa. Tämän paikka olisi voinut olla pari esiintyjää aiemmin.

Illan shown lopetti David Stone joka alkaa muistuttaa jo David Williamsonia. Lavalla tuntuu välissä olevan täysi kaaos ja vitsiä ja visuaalisia gägejä lentää oikealta ja vasemmalta, mutta silti missään vaiheessa komedia ei astu vahvojen efektien päälle. Silti olisi mielenkiintoista nähdä onko Stonen esitys myös tavallisille ihmisille yhtä ”sekopäistä” kuin mitä se on taikureille? Esim. Williamson on myöntänyt, että hänen esityksensä tavallisille ihmisille ovat selvästi varautuneempia. Kokonaisuutena Comedy Night oli perus hyvä show, mutta osa numeroista ei ollut suoraan koomisia esityksiä.

Sunnuntain tiivistelmä on luettavissa täältä http://www.taikuriristiharju.com/kouvolan-taikapaivat-2017-sunnuntai/