Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen pääsiäisenä 23.4-25.4.2011 Kouvolassa. Taikapäivien yhteydessä järjestettiin myös taikuuden pohjoismaiden sekä suomenmestaruuskilpailut. Tuliaisiksi Rovaniemelle toin PM kisoista pronssisen pystin ollen samalla toiseksi paras suomalainen. Tosin kilpailuihin valmistautumisesta ja itse ohjelmasta kirjoitan lähipäivinä kokonaan oman blogin, joten en käsittele omaa suoritustani tässä sen kummemmin.
Lähitaikuuden SM/PM kisat
Ohjelma Kouvolassa alkoi hotelli Vaakunassa lauantaina 13:00 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden lähitaikuus sarjalla. Olin itse paikalla noin aamu yhdeltätoista testailemassa valoja ja tutustumassa uuteen kilpailutilaan. Kilpailut pidettiin tällä kertaa uudistuneen Vaakunan kabinetissa, joka tilojen puolesta oli moderni paikka, mutta valitettavasti se ei ehkä sovellu parhaalla mahdollisella tavalla lähitaikuuteen. Lattia on tasainen ja tästä johtuen kolmannesta istuinrivistä eteenpäin yleisö ei nähnyt yhtään mitään.
Kilpailu oli kovatasoinen ja periaatteessa voitossakin oli kiinni puolenkymmentä eri henkilöä. Useammalle esiintyjälle sattui pieniä tai suuria virheitä, osalle jännitys tai englannin kieli vei voiton. Osa veti perus keikkasettiä (kovin ”lainatuilla” jutuilla) ja osa oli selvästi yrittänyt kehittää jotain uutta ja erikoista vain kilpailua varten. Kokonaisuutena varmasti silti paras tasoisin kisa lähitaikuudessa, jota Suomessa on käyty minun aikanani. Tosin olen tietty hieman jäävi itse kilpailijana arvioimaan. Olen kuitenkin ollut kyseisen kisan tuomarinakin muutaman kerran ja perinteisesti kisan kärkisijat ovat olleet suhteellisen selvästi eroteltavista. Lähitaikuudessa ei jaettu ensimmäistä palkintoa. 2. palkinnon sai nuori Markus Tervo ja 3. palkinto meni ruotsiin. Korttitaikuudessa ensimmäisen palkinnon vei hallitseva Euroopan mestari Miika Pelkonen, toinen palkinto meni Ruotsiin hallitsevalle ruotsin mestarille ja entiselle pohjoismaiden mestari Erik Nordvallille ja kolmas sija siis allekirjoittaneelle.
Lähitaikuus show
Lähitaikuus show’n ensimmäinen esiintyjä oli vuoden 2000 maailmanmestari Simo Aalto. Useille tavallisille lukijoille Simo on edelleen vain lapsille esiintyjä Jokeri Pokeri Box taikuri, mutta taikureiden keskuudessa Simo tunnetaan nimenomaan kisamenestyksestään. Simo esittikin eräänlaisen potpurin kisaohjelmistaan. Ihan hyvä avaus ja varmaan todella motivoivaa monelle junnulle, jotka eivät ole ikinä Simon ohjelmaa nähneet.
Toinen esiintyjä oli Texasista, Yhdysvalloista, Daniel Garcia. Garcia on niin sanottua uuden suunnan taikuuden edustajia. Garcia on ollut muun muassa taustavaikuttajana David Blainen tv ohjelmissa. Nuoremman polven taikurit siis ”pissivät hunajaa” herran nimen kuullessaan, mutta enemmän alasta tietävät eivät jaksaneet innostua. Garcian esitys oli kokonaan korttitaikuutta joka ei isommin sytyttänyt. Suhteellisen selkeitä efectejä amerikkalaisella huumroilla ja todella hitaalla tempolla ei sytyttänyt.
Shown viimeinen esiintyjä oli Las Vegasista taikuri Armando Lucero. Lucero on tällä hetkellä epäilemättä viiden maailman parhaan taikurin joukossa, lähes kenen tahansa alaa todella tuntevan kirjoissa. Luceron esitys olikin hieno osoitus siitä miksi herra on niin arvostettu. Lucero esiintyi poikkeuksellisesti lattialla, yleisön kerääntyen täysin 360 astetta hänen ympärilleen. Sitten herra pisti peliin niin sanotut nimikko rutiininsa; empanadan ja coin menagerien. Lucero tuntui ovi kerrallaan sulkevan kaikki mahdolliset selitykset, miten hänen taiteelliset kokonaisuutensa voisivat olla mahdollisia, jättäen jäljelle vain puhtaan alkukantaisen hämmästyksen tunteen. Lähitaikuusshowta olisi seurannut sirkus Finlandian esitys, mutta koska kilpailut olivat kestäneet reilusti yli niille varatun aikataulun, päätimme jättää sirkuksen väliin ja suunnata syömään. Lounaan jälkeen meillä oli siis rutosti ylimääräistä aikaa, ennen seuraavaa virallista ohjelmanumeroa, joten siirryin Vaakunan baariin, jossa Garcia ja Lucero pitivät niin sanottuja sessioita.
Maallikoille selitettynä sessiot ovat taikureiden välistä sosiaalista kanssakäymistä, jossa taikurit suhteellisen avoimesti näyttävät toisilleen temppuja, tekniikoita, ideoita ja keskustelevat mistä tahansa alaan liittyvästä. Kyseinen sessio kesti noin kaksi tuntia ja minulle jo tämä yksittäinen sessio olisi ehdottomasti ollut koko reissun arvoinen. Harvoin pääsee nauttimaan lähes yksityisopetuksesta Luceron tasoisen mestarin kanssa. Tämä sessio myös paljasti yllättävän asian Lucerosta. Lucero vieraili suomessa aikaisemmin noin viisi vuotta sitten ja silloin hän oli todella salaperäinen ja suojelevainen materiaaliaan kohtaan. Nyt tilanne oli täysin päinvastainen. Herra keskusteli todella avoimesti käyttämistään liikkeistä, tekniikoista, tempuista jne.
Comedy Night
Ensimmäisen illan pääohjelmanumero oli Kouvola-talolla järjestetty komedia ilta, jonka annista vastasivat tällä kertaa taikurit Levent (USA), Armando Lucero (USA) Otto Wessely (Ranska?) sekä John Houdi (Ruotsi). Illan isäntänä toimi John Houdi joka piti homman todella hienosti kasassa vaikeahkolle taikuriyleisölle. Ainut valituksen aihe Houdista oli, että hän olisi ehkä voinut hieman tiivistää omia osuuksiaan, sillä ne tuntuivat välissä turhan venytetyiltä, vaikkakin hyvin hauskoilta.
Illan ensimmäinen esiintyjä oli Armando Lucero, joka osoitti monipuolisuutensa hauskuuttamalla ihmisiä reilun kymmenen minuuttisen vain muutamalla pallolla ja kasalla nenäliinoja. Luceron omien juttujen mukaan hän on työskennellyt pitemmän aikaa Vegasissa myös klovnina.
Levent on alun perin manipulaatiotaikuri, joka jossain vaiheessa on päättänyt siirtyä komedian puolelle. Manipulaatiotaustastaan johtuen Leventillä on todella korkeatasoinen tekniikka ja suhteellisen omalaatuinen tapa lähestyä komediataikuutta. Leventin tulisi kuitenkin myös esiintymään loppugaalassa, joten komedia-illassa Levent ei esittänyt vielä niin sanottua ykkösmateriaaliaan, mutta oli silti todella ansainnut paikkansa illassa.
Illan viimeinen esiintyjä oli Otto Wessely. Wesselyn esitystä on lähes mahdotonta kuvailla, mutta kuvaavin termi olisi ehkä täydellinen, mutta kontrolloitu kaaos! Todella omalaatuinen persoona jonka huumorintaju on jotain todella… outoa… Esimerkkinä seuraava ei kuulosta ehkä miltään, mutta yleisö nauroi lähes vedet silmissä.
Kaikin puolin todella viihdyttävä show. Jos Levent olisi tehnyt jo tässä esityksessä ykkösmateriaaliaan, joka lopulta nähtiin gaalassa, niin show olisi ollut täydellinen.
Daniel Garcian lecture
Daniel Garcia ei vakuuttanut close-up showssa, eikä luennollakaan. En jaksanut seurata herran luentoa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen kuin sivusilmällä. Edellisen yön unet olivat jääneet muutamaan tuntiin ja tempo oli edelleen todella hidasta ja tilana sama tila, jossa kilpailut oli pidetty. Tyydyimmekin pitämään omaa tekniikkapiiriämme salin peräosassa muutaman suomalaisen kesken.
Garcian luento loppui hieman ennen puolta yötä ja loppu yö jatkuikin sessioiden parissa. Aluksi vietin muutaman tunnin Christian Engblomin ja Roberto Giobbin kanssa. Keskustelimme paljon kilpailuohjelmastani ja sain siihen muutamia todella hyviä ideoita ja todella hyvää palautetta. Myöhemmin ilta jatkui jälleen Armando Luceron seurassa lähes aamu neljään. Ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen tuntui, että taikapäiviltä jää todella käteen jotain
konkreettista ja vasta ensimmäinen päivä oli takana.