Kouvolan taikapäivät järjestettiin jälleen elokuun ensimmäisessä viikonvaihteessa 3-5.8.2012 ja Markku Purho tiimeineen oli järjestänyt taikapäivien 30-vuotisjuhlan kunniaksi tarjolle loistavan tapahtuman.

Olemme perinteisesti menneet taikapäiville junalla mutta nyt päätimme mennä autolla säästääksemme VR:n kiskurihinnoissa ja ajassa. Poikkeuksellisesti suuntasimme etelään jo torstaina ajatuksella, että jäämme Sysmään yöksi, nukumme hyvin jne ja jatkamme siitä perjantaina virkeinä Kouvolaan. Ei tosin taas mennyt ihan suunnitelmien mukaan…

Lähdimme Rovaniemeltä iltapäivästä viiden aikoihin ja keli oli aurinkoinen. Kemin kohdalla alkoi kuitenkin satamaa vettä oikein kunnolla ja sade jatkui aina Jyväskylään asti. Tämä luonnollisesti hidasti matkan tekoa ja olimme perillä Sysmässä vasta kahdelta yöllä. Suuntasimme ystäväni mökille jossa saunoimme, uimme, grillasimme ja vaihdoimme kuulumisia reiluun aamu viiteen. Olihan meillä kuitenkin aikaa nukkua pitkälle yli puolen päin… Tai näin ajattelimme. En vain aina tule ottaneeksi huomioon että osa muista ihmisistä on kunnon aamuvirkkuja, toisin kuin minä ja isäntämme heräsikin jo aamu yhdeksältä herättäen koko mökin. Noh, pikainen aamupala ja paikkojen siivous ja suunnaksi Kouvola.

Olimme Kouvolassa hieman puolen päivän jälkeen ja koska kongressi alkoi vasta viideltä iltapäivällä, kävimme kirjautumassa hotellille ja suuntasimme päiväunille. Parin tunnin unet piristivät kovasti ja unien jälkeen kävimme vielä pikaisesti syömässä ennen kuin suuntasimme kongressin pääpitopaikkaan Kouvolatalolle.

Michael Goudeau – luento Nettisivut

Ensimmäinen virallinen ohjelmanumero olisi ollut David Kaplanin luento, mutta Kaplan oli ilmeisesti myöhästynyt lennoltaan, joten häntä paikkasi Las Vegasissa jo 20-vuotta esiintynyt jonglööri Michael Goudeau. Goudeau on myös koomikko ja käsikirjoittaja. Hänen toimii muun muassa Penn&Tellerin käsikirjoittajana ja on heidän Bullshit sarjansa pääkirjoittaja.

Goudeau piti luennon komediakäsikirjoittamisesta. Luento oli hyvin interaktiivinen ja sen aikana Goudeau esitteli hänen tapansa luoda komediaa esityksiin käyttäen esimerkkinä osallistujien omista ohjelmista napattuja kohtia. Sain itsekin ohjelmaani välittömästi pari loistavaa uutta ideaa ja itselleni kokonaan uuden työkalun kirjoittaa komediaa. Luennosta kuulemani palaute oli muuten todella positiivista, mitä nyt yksi känninen silkkiliinamanipulaattoritaikuri kävi lauantaina haukkumassa koko luennon itsestään selväksi paskaksi, mutta kaikkia ei toki voi miellyttää tai jotkut eivät vain ymmärrä hyvän päälle. Perjantain paras luento.

Richard Turner – Show Nettisivut

Seuraavaksi vuorossa oli Richard Turnerin yhden miehen show. Richard Turner on Yhdysvaltalainen korttiexpertti jota ei syyttä sanota maailman yhdeksi taitavimmista korttimiehistä. Turner ei tosin ole taikuri vaan hän on erikoistunut uhkapelurien käyttämiin tekniikoihin. Hän on myös työskennellyt jo vuosia Yhdysvaltojen pelikorttiyhtiön laadun testaajana. Vielä mielenkiintoisempaa tästä tekee se, että Turner on ollut jo vuosikymmeniä virallisesti sokea ja nykyään itse asiassa täysin sokea. Hän ei siis näe yhtään mitään! Oman kertomuksensa mukaan tämä kuitenkin on parantanut hänen muita aistejaan ja hän pystyy hyödyntämään metodeja, joita muut eivät.

Alla oleva video antaa pienen kuvan Turnerin Kouvolassa esittämästä taidosta. Niille jotka eivät videota jaksa katsoa voin kertoa ,että periaatteessa Turner tekee pakalla ihan mitä hän haluaa. Esityksessä hän käytti vuorotellen kahta pakkaa. Aina kun toisella pakalla tehtiin jotain, toinen pakka oli sekoitettavana. Pelistä riippumatta Turner tuntui jakavan mitä mahdottomammin aina voitokkaan käden, nostavan pyydetyn määrän kortteja yhdellä kädellä, pelkällä tuntoaistillaan tai löytävän pyydettyjä kortteja pakasta. Ja mies on siis täysin sokea!

Minusta show oli hieman pitkähkö, sillä voitokkaan Pokerikäden voi jakaa vain niin monta kertaa kunnes se alkaa toistaa itseään. Mutta silti herran työskentelyä oli hienoa seurata. Ymmärtääkseni suurella osalla taikureista ei ollut aavistustakaan Turnerin käyttämistä päämetodeista ja parin asian tasolla olevan taikurin kanssa juttelu vahvisti aavisteluni. Tosin myönnän mielelläni, että vaikka minulla on pääsääntöisesti tiedossa Turnerin päämetodit niin yksityiskohtia ei ollut mahdollista seurata. Turner tekee kaiken niin uskomattomalla tarkkuudella ja taidolla, että on vaikea usko, että Steve Forten lisäksi, maailmasta löytyisi ketään joka kykenisi vastaavaan.

Richard Turner – Luento

Turnerin showta seurasi hänen luento jossa hän opetti korttihuijareiden käyttämiä metodeja. Tai noh, pitäisi varmaan sanoa että demonstroi niitä lisää. Valitettavasti Turner on kovin kehno opettaja, mutta hänen puolustuksekseen on toki myönnettävä, että opetettava asiakin on niin vaikeaa, että sitä on yksinkertaisesti mahdotonta opettaa luentomuotoisesti. Silti luentoon oli ripoteltu pienen pieniä vinkkejä korttien käsittelyyn ja uhkapelurien tekniikoiden harjoitteluihin. Itsestäni oli hieman hauskaa kuinka Turner ohitti luennossaan kokonaan hänen showssaan käyttämänsä päätekniikat. Mutta miksipä sitä paljastamaan yksityiskohtia esityksestä jolla ansaitsee leipänsä.

Muutenkin Turner oli todella nöyrä, miellyttävä ja huumorintajuinen mies joka väritti esityksiään hauskoilla tarinoilla vuosien varrelta. Huhujen mukaan Taikapäivillä myös luennoimassa ollut Sandy Marshall olisi työstämässä Turnerin elämästä elokuvaa.

Dani DaOrtiz – Luento

Illan viimeinen luento alkoi vasta ilta kymmeneltä ja oli niin sanottu ylimääräinen luento johon oli erillinen luentomaksu. 10e Maksun päätyi maksamaan laskujeni mukaan noin 30 henkeä ja he saivat lähes yksityisopetusta yhdeltä nykyajan lahjakkaimmista korttitaikureista Dani DaOrtizilta.

DaOrtiz on taikapäivillä jo vakiovierailija ja hän on myös pitänyt lukuisia luentoja Suomessa. Olen nähnyt itsekin useita Danin luentoja, mutta tämä luento oli ehdottomasti paras mitä olen hänen nähnyt vetävän. Luento oli teoriapainotteinen ja sen aikana Dani kävi läpi rutiinien kautta esiintymisen psykologiaa. Käsiteltyjä aiheita oli muun muassa kuinka psykologian avulla voidaan tehdä avoimesti tehtävistä asioista täysin näkymättömiä tai kuinka ihmisten muistia voidaan muokata tai hallita siten, että jälkeenpäin ei muista enää kaikkea oleellista, jotta rutiinien toiminnan pystyisi selvittämään. Muutenkin yllätyksekseni iso osa materiaalista oli Danin noin vuosi sitten julkaistun DVD setin ulkopuolelta ja ei ole siis englanniksi saatavilla tällä hetkellä missään muualla. Perjantain toinen kohokohta.

Ilta jatkui puolen yön jälkeen sessioilla Kouvolan Vaakunassa. Sessioissa taikurit muodostavat pieniä pöytäkuntia joissa näytetään toisille temppuja, neuvotaan nuorempia ja kokemattomampia ja vaihdetaan muuten vain kuulumisia ystävien kanssa tuopposen ääressä. Niin ja tietty, tutustutaan uusiin ihmisiin. Perjantain osalta tosin sessiot jäivät aika vaisuiksi ja vaikka ennalta oli mainostettu, että Dani vetäisi niitä vanhaan malliinsa, niin näin ei kuitenkaan käynyt. Tämä tuntui olevan etenkin ensikertalaisille ja junioreille pienoinen pettymys.

Ongelmaksi junioreiden osalta muodostui myös Vaakunan parin vuoden takainen remontti, joka on muuttanut entisen aula-alueen osaksi anniskelualuetta. Tästä johtuen junioreilla ei ollut mahdollisuutta osallistua sessiointiin kuin omissa hotellihuoneissaan. Pienenä parannusehdotuksena voisikin vastaisuudessa jälleen pyrkiä varaamaan jostain yhtenäisen kabinetin tai sviitin, jotta myös ala-ikäiset pääsisivät osallistumaan sessioihin.

Sessiotilan puutteen vuoksi ilta loppu valomerkin aikoihin puoli kolmelta. Ehtipä ainakin nukkumaan ennen perinteistä aamu kuutta. Kokonaisuutena hieno avaus taikapäiville.