Uskomattoman kiireinen alkuvuosi alkaa taittua syksyyn ja hetkellisesti hieman rauhoittuu. Ajattelin pitkästä aikaa herätellä tätä blogiakin henkiin. Aika usein keikoilla toistuu samat kysymykset joita minulta kysytään joten ajattelin koostaa osan niistä tähän ja vastata niihin tapani mukaan varmaan ihan liian laajasti.
”Paljonko harjoittelet?”
Tämä on hyvin päiväkohtaista. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Myös harjoittelun päämäärä vaihtelee paljon. Esimerkiksi tekniikan harjoittelu vaihtelee todella paljon. Jos harjoittelussa on joku uusi tekniikka, niin saatan harjoitella sitä tasaisesti pitkin päivää niin että päivän kuluessa kertyy kahdesta kolmeen tuntia harjoittelua, joskus enemmänkin, joskus vähemmän. Nuorempana tekniikan harjoitteluun saattoi kulua helposti 8-9 tuntia päivässä, mutta taikatemppujen tekniikka on siinä mielessä verrattavissa esimerkiksi musiikkiin, että kun hallitset perustekniikat niin niiden ylläpitäminen on suhteellisen vaivatonta, eikä vaadi enää valtavia panostuksia. Mutta toisaalta taas taikatempuissa tekniikan harjoittelu ja tason ylläpito ei vaadi välttämättä täydellistä asiaan keskittymistä. Ylläpitävää harjoittelua voi tehdä esimerkiksi samalla kun katsoo televisiota tai Netflixiä. Eli kädet harjoittelee teknistä suoritusta samalla kun mieli seuraa sarjaa. Toisaalta taas jos treenaan kokonaan uutta temppua, enkä tekniikkaa niin silloin pyrin harjoittelemaan ilman häiriötekijöitä keskittyen vain harjoitteluun.
Tosin, uuden tempun kohdalla on myös kaikki muu mitä tempun rakentamiseen tulee. Eli ennen kuin päästään edes tempun harjoitteluun, täytyy se rakentaa. Minun tapauksessani tähän kuuluu valtavasti ajatustyötä ja taustatyötä. Eli esimerkiksi jos haluan esittää jonkin klassisen tempun, niin ensin pyrin lukemaan ja näkemään kaiken mahdollisen mitä muut ovat jo tempun osalta tehneet. Tämä on enemmänkin lukemista, etsimistä ja katselemista kuin varsinaista fyysistä harjoittelua. Tuon jälkeen harjoittelu siirtyy ajatustyön puolelle kun alan mielessäni kasata temppua. Löysinkö muiden versioista jotain josta pidin? Entä jotain josta en pitänyt? Mitkä kriteerit asetan itselleni tempun suhteen? Miten nämä kriteerit saadaan täytettyä? Tätä voisi kuvata ongelmanratkaisuprosessiksi koska pohjimmiltaan taikatempuissa on usein kyse ongelmanratkaisusta; kuinka luoda illuusio että tapahtuu jotain mahdotonta. Edellisen tiedon pohjalta alan kasata mahdollisia prototyyppejä tai raakaversioita ja alan fyysisen harjoittelun. Fyysinen harjoittelu saattaa olla helppoa tai vaativaa, eli nopeaa tai hidasta. Tähän vaikuttaa hyvin pitkälle lopullisessa tempussa käytettävät tekniikat ja se ovatko ne jo entuudestaan hallinnassa vai vaatiiko temppu jonkun kokonaan uuden tekniikan opettelemisen.
Samalla näiden vaiheiden kanssa taustalla kulkee myös koko ajan tempun esityksen ideointi ja käsikirjoittaminen. Tämä on itselleni se vaihe joka tuottaa minulle ehkä eniten vaikeuksia. Etenkin lavalla teen koomista taikuutta ja minulle on äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa vitsejä! Olen lukenut paljon stand-up komiikasta ja vetänyt jopa muutamia ihan puhtaita koomikon keikkojakin, mutta silti toimivan vitsin kirjoittaminen tuntuu joskus todella vaikealta! Nytkin minulla on työpöydänlaatikossa periaatteessa teknisesti kolme valmista uutta rutiinia esitykseeni, mutta pääsyy miksi ne eivät ole esityksessä asti on se, että ne eivät minusta ole tarpeeksi hauskoja tai niiden viihdearvo taikuuden osalta on korkea, mutta viihdearvo huumorin osalta tuntuu hyvin vajavaiselta muuhun ohjelmaani verrattuna.
Eli harjoittelen päivästä riippuen tekniikkaa muutamia tunteja, mutta mieleni pyörii taikuuden ympärillä lähes koko hereilläolo ajan ja usein myös unissani. Tähän tulee tietysti sitten myös lisätä kaikki muu kuten business puoli, eli sähköpostit, puhelimeen vastaamiset, markkinointi, verkkosivujen ylläpito, some kanavat ja niin edelleen jotka eivät sinänsä ole harjoittelua, mutta vaativat myös oman työpanoksensa.
”Pelikortit – Paljonko sinulla on kortteja, kauanko pakka kestää ja mistä hankit kortit?”
Uusia avaamattomia kortteja löytyy yleensä noin 20-30 pakkaa. Jos määrä lähenee kymmentä niin tilaan yleensä ainakin kengän (12 korttipakan koteloa kutsutaan usein kengäksi) lisää. Olen myös hieman hamsteri ja joskus en heitä vanhoja kortteja pois, vaan heitän ne vaatehuoneen ylähyllyllä olevaan pahvilaatikkoon jossa lienee tätä kirjoittaessa noin 100 korttipakkaa, joista osa on kulunut enemmän ja toiset vähemmän. Pääsääntöisesti kuitenkin nykyään pyrin jättämään korttipakan keikan lopuksi keikkapaikalle.
Pakan kesto riippuu käyttötarkoituksesta. Kesällä on kuuma ja kostea joka on myrkkyä pelikorteille. Kesäkeikalla saattaa mennä useampi korttipakka per keikka. Talvella sisätiloissa pakka taas kestää huomattavasti paremmin ja yhdellä pakalla voi tehdä parikin keikkaa. Mutta pääsääntöisesti voi sanoa että pakka per keikka. Tämä saattaa yllättää osan lukijoista, sillä aika monella suomalaisella on ollut sama korttipakka vuosikausia. Minulle kuitenkin korttipakka on kulutushyödyke jonka kunto vaikuttaa suoraan siihen, mitä pakalla voi tehdä. Tästä johtuen vaihdan pakkoja suhteellisen usein. Tosin, en pidä täysin uuden korttipakan tuntumasta vaan suosin kortteja jotka on niin sanotusti ”sisään ajettu”. Tästä johtuen minulla on tapana ajaa kortteja valmiiksi sisään kotona, eli sekoitella ja harjoitella niillä muutama ilta ja sen jälkeen siirtää ne takaisin säilytykseen, jolloin keikalle lähtiessä voi napata mukaan valmiiksi sisään ajetun pakan.
Muuten kotona harjoitteluolosuhteissa pyrin pitämään ympäri asuntoa eri ikäisiä, merkkisiä ja kunnossa olevia korttipakkoja jotta pystyn tarvittaessa työskentelemään erikuntoisilla korteilla. Mutta harjoitteluolosuhteissa kotona, korttipakka kestää hyväkuntoisena noin pari viikkoa jos ympäristötekijät ovat suopeat eli kortit eivät kastu, unohdu aurinkoon, putoile liikaa lattialle jne.
Käytän pääasiassa Yhdysvaltain pelikorttiyhtiön kortteja ja tilaan niitä Aprillista, yleensä kenkä (12 pakkaa) kerralla. Suosin Bicycle, Bee, Tally Ho ja Aviator merkkejä. Korttien merkeillä on kuitenkin väliä ja esimerkiksi Belgialainen CartaMundi on viimeisen viiden vuoden aikana alkanut valmistaa todella laadukkaan tuntuisia pelikortteja kuten Copag.
”Minkä ikäisenä aloitit taikatemppujen harrastamisen?”
Noin 10 vuoden ikäisenä. Valitettavasti tarkka ajankohta ei ole tiedossa mutta noin 3. tai 4. luokalla.
”Mistä kiinnostus syntyi?”
Asuin 90-luvun Koillis-Lapissa Savukoskella. Kuvitelkaa synkin ja pimein metsä Suomessa ja olette aika lähellä. Harrastusmahdollisuuksia oli lähinnä hiihto, poronhoito tai kelkkailu… Tv kanavia oli kaksi, kolmas eli Maikkari tuli joskus ysärin alussa. Ei älypuhelimia tai Internetiä… Pienessä kyläkoulussa Martin kylässä oli 28 oppilasta ja joskus kävimme Savukosken kirkonkylällä hammaslääkärissä. Eräs torstai tulin taksilla koululle ruokailua ennen hammaslääkäristä ja menossa oli äidinkielen lukutunti. Lukutuntina suuntasimme koulun yläkerrassa olleeseen noin 10 neliön yhden huoneen kirjastoon, josta pojat yleensä ottivat nipun Aku Ankkoja ja lukivat niitä. Tuona torstaina Aku Ankat oli kuitenkin kaikki viety, mutta niiden vieressä oli Solmu Mäkelän Suuri Taikakirja. Lainasin kirjan ja kiinnostus oli herännyt. Hyvin pian tuon jälkeen televisiossa alkoi pyöriä myös David Copperfieldin televisiospesiaalit joilla pyrittiin herättämään massojen kiinnostusta taikuutta kohtaan, koska Iiro Seppäsen ohjelma oli tulossa heti perässä. Nuo olivat viimeiset kiinnostuksen herättäjät ja samalla myös serkkuni innostui tempuista ja ensimmäiset 6-7v taidettiin harjoitella aika pitkälti keskenämme. Serkun kiinnostus lopahti murrosiässä kun naiset astuivat mukaan kuvioihin, mutta minun kiinnostus vain jatkoi kasvamistaan ja tässä sitä ollaan edelleen, noin 30 vuotta myöhemmin.
”Onko tämä minun ammatti vai teenkö muuta työtä?”
Kyllä, tämä on ollut täysipäiväinen ammattini vuodesta 2007. Tosin, olen keikkaillut enemmän tai vähemmän ammattimaisesti jo vuodesta 2002. Ensimmäiset keikkani taisin tehdä 1996 tai 1997. Suunnitelmissani ei varsinaisesti ikinä ollut alkaa täysipäiväiseksi taikuriksi vaan alunperin minusta piti tulla opettaja. Opettajankoulutuksen pääsykokeissa kuitenkin jäin kahdesti peräkkäin ensimmäiselle varasijalle, toisella kertaa riitauduttuani haastattelussa yhden haastattelijan kanssa joka oli sitä mieltä että opettajalta ei vaadita esiintymiskokemusta ja karismaa… Joten päädyin lopulta opiskelemaan ammattikorkeaan ohjelmistotekniikkaa pariksi vuodeksi ja sieltä sitten yliopistoon mediakasvatusta. Koska kulutin osan opintotuistani jo AMK puolella, niin YO:ssa opintotukikuukaudet sitten loppuivatkin kesken 2007 ja sossuun en suostunut menemään, vaan aloin aktiivisemmin markkinoimaan taikurinkeikkojani. Töitä riitti sen verta että valmistuin pari vuotta myöhemmin, mutta tutkintoni osoittautui täydelliseksi ajantuhlaukseksi ja olen valmistumisestani asti ollut taikuri.
Ennen koronaa olin hieman leipääntynyt autossa istumiseen ja kokeilin reilun vuoden koulutusta vastaavia töitä ja työskentelin maahanmuuttajien kanssa sekä tein muun muassa Lapin kirjastoille mediakasvatussuunnitelman ja suunnittelin erilaisia mediakasvatustyöpajoja joita kirjastot voisivat tarjota lapsille. Mutta muuten olen ollut täysipäiväinen taikuri ja kyllä tällä näinkin pohjoisessa elää, mutta matkustamaan täytyy olla valmis. Tosin, Lapissa kasvaneelle 200km suuntaan on perus sunnuntai ajelu.
Jäikö joku asia vaivaamaan tai haluaisitko kysyä taikurilta jotain? Laitappa alas kommenttia niin voin tehdä toisen tällaisen kun innostun. Nyt pitää alkaa pussittamaan puhdistamiani ja paistamiani kanttarelleja, ne ovat varmaan jo jäähtyneet.