Nyt kun pikkujoulusesonki on ohi niin elämä alkaa pikkuhiljaa palaamaan takaisin raiteilleen ja on hieman aikaa katsella mitä kaikkea tuli tehtyä…
Pikkujoulukausi oli kokonaisuutena todella vilkas. Reilussa kahdessa kuukaudessa lähes 30 keikkaa, 4900km tien päällä ja esiintymisiä arviolta lähes 4000 ihmiselle. Vieläkö joku kehtaa väittää, että taikurin ammatti ei voi käydä oikeasta työstä =)
Tuli ainakin reissattua todella paljon. Ei sillä ettei Rovaniemellä olisi ollut kysyntää, päinvastoin. Rovaniemelle tuli kaikkiaan lähes 30 kyselyä joihin piti niin sanotusti myydä ”Ei oota”. Suuri osa suosituimmista pikkujoulupäivistä oli varattu jo viimeistään lokakuun alussa ja valitettavasti Rovaniemeltä suuri osa olivat liikkeellä viimehetkellä. Vinkiksi tätä lukeville, pikkujouluja alkaa menemään perinteisesti jo syyskuun puolella 😉
Edessä olisi joulupyhät. Tein jälleen tietoisen valinnan ja jätin keikat väliin. Yllättävää kyllä, jouluaatolle ja päivälle tulee lähes joka vuosi useampia kyselyitä, mutta meillä on koko elinikäni ajan ollut perinteenä kokoontua sukulaisten kanssa joulun viettoon samaan paikkaan, niin myös tänä vuonna. Kemijärvelle aatoksi sukuloimaan ja sieltä äitin ja siskon luokse Savukoskelle. Syömistä, saunomista, lepäilyä ja varmaan lukuisien elokuvien katselua ja ei yhtä ainutta taikatemppua! Tuo edellinen ehkä yllättää monet, mutta sukulaisten keskuudessa tulee todella harvoin tehtyä yhtä ainutta temppua. Saaneet nuoruudestani varmaan jonkin sortin trauman kun joutuivat aina toimimaan koeyleisönä 🙂
Tapanin päivän aikoihin sitten takaisin kotiin. En viihdy yhtään pidempää ”korven keskellä”. Kerran päässyt sieltä pois niin hinkua takaisin ei todellakaan ole! Tapaninpäivän jälkeen pitää myös palata niin sanotusti sorvin ääreen. Seuraavat keikat ovat jo uutena vuotena ja loppiaisena ja jotain spesiaalia on ollut työn alla noille keikoille jo pitemmän tovin. Jutut pitäisi vielä saada viimeisteltyä. Nyt kuitenkin on aika rauhoittua joten rauhallista joulua kaikille…
Hyvää Joulua!