Kolme tai neljä vuotta sitten juttelin kaverini kanssa, joka toimii freelance valokuvaajana, ideasta että olisi mielenkiintoista ottaa hieman massasta uupuvia mainoskuvia verkkosivuilleni. Eli ei korttiviuhkoja ja poseerauksia korttien kanssa, ei tulilompakoita ja muita kliseitä, jotka löytyvät muodossa tai toisessa 90% taikurien sivuilta. Heittelimme erilaisia ideoita suuntaa ja toiseen, mutta projekti jäi pisteeseen, jossa minun olisi pitänyt keksiä neljän kuvan sarja, jotka kuvaamme. Kun lopulta sain ideat suurin piirtein ylös, olikin kaverini lähtenyt toiselle puolelle maailmaa kuudeksi kuukaudeksi… Joten projekti jäi unholaan.
Jossain vaiheessa aloin jälleen miettimään verkkosivun kuvien päivittämistä, mutta edelliset kokemukseni valokuvien ottamisesta studiossa ammattilaisen kanssa eivät olleet ihan sitä mitä hain. Ensinnäkin koen että kamera vihaa minua! Todellisuudessa varmaan vain oletan olevani valokuvauksellisempi kuin mitä todellisuudessa olen. Vastaavasti tuossa sessiossa otettiin ”vain” 200 kuvaa joista minulle editoitiin 15 valmiiksi. Kuitenkin noista 200:sta kuvasta olin tyytyväinen itse vain kahteen. Laskeskelin, että jos yksi minua tyydyttävä otos vaatii 100 kuvaa, niin 10 kuvaa vaati jo tuhatta kuvaa. Ja koska teema osassa kuvia oli hyvin erikoinen, niin arvelin myös, että kenenkään kuvaajan hermot eivät riittäisi projektiin tai kustannukset nousisivat ainakin valtavasti myös laajasta kuvankäsittelystä, jota kuvani todennäköisesti vaatisivat. Vaihtoehdoksi jäi hoitaa kuvat itse. Ei kai kuvien ottaminen nyt niin vaikeaa voi olla?
Järjestelmäkameralla pääsi jo hyvään alkuun, mutta yleensä kuvaamiseen tarvitaan myös valot. Pieni Googletus antoi ohjeet, että perus studiokuvissa käytetään yleensä kolmea valonlähdettä. Ammattivalokuvausvalot kuitenkin maksoivat useampia satasia, joten ostin motonetistä edullisia parinkymmenen euron LED-valoja valaistukseksi. Seinään teipattu pesty ja silitetty lakana sai toimia taustana. Rekvisiitat kasasin teipillä, foliolla, rautalangalla jne. Studiona toimi välissä makuuhuoneen tyhjä kulmaus ja välissä olohuone. Kuten alla olevista kuvista näkyy, osa viritelmistä oli varsin mielenkiintoisen näköisiä.
Kuvia tuli otettua noin 1500 kipaletta ja onnistuneita tuosta määrästä ehkä noin 40, eli parempi prosentti kuin alun perin odotin. Lopulliseen käsittelyyn valitsin kymmenkunta kuvaa, jotka käsittelin photoshopilla. Osa käsittelyistä oli nopeita taustan poistoja ja osa monimutkaisempia monen kuvan yhdistämisiä, taustan poistoja ja kokonaan tunnelman muuttamisia. Käytin joissain kuvissa myös Fiverr nimistä palvelua, jossa ammattilaiset tarjoavat osaamistaan vain viidellä taalalla per projekti.
Tässä pari maistiaista lopullisista kuvista. Lisää noita valmiita kuvia löytyy sivuston ”Media” välilehdeltä.
KUVISTA VIDEOIHIN
Kuvien jälkeen minulta löytyi siis kaikki tarvittava keskivertoa parempilaatuisien kuvien ottamiseen koti-oloissa ja koko hommaan ajan lisäksi kului alle 100e, mutta mitä muuta noilla voisi tehdä? Minulla on ollut pari vuotta lista vajaasta sadasta taikaefektistä, jotka haluaisin kuvata videolle ja ladata pätkissä Internetiin. Alun perin ideoita oli 52, mutta lista on laajentunut ja laajentunut ja jopa hieman karannut käsistä. Pääasiassa listalla on rutiineja, joista olen ollut kiinnostunut vuosikausia, mutta jotka eivät ole ikinä päätyneet niin sanottuun keikkarepertuaariini. Joskus on vain mukava harjoitella jotain harjoittelemisen ilosta, mutta välissä kieltämättä hieman naurattaa ajatus, että olen pyöritellyt jotain kymmeniä tunteja ja sen näkee ehkä kourallinen kavereita joissain sosiaalisissa tilanteissa ja sitten unohdan sen. Tästä johtuen ajattelinkin että mitä jos noita tallentaisi videolle.
Minulla oli siis välineet ja kuvat onnistuivat suhteellisen hyvin, joten miksipäs ei? Olen kuitenkin sen verran perfektionisti, että en halunnut tehdä niistä perinteisiä ”Youtube kotivideoita” vaan jos alkaisin projektiin, niin panostaisin siihen videoihin hieman enemmän. Toki perus taustakangas kävi mielessä myös videoihin, mutta jos hankkii taustakankaan, niin miksei kokeile kerralla green screeniä?
Minulla ei ollut aavistustakaan miten green screen tekniikka tehdään, mutta jälleen Internetistä löytyi sen tekemiseen lukuisia ohjeita. Ammattimaiset välineet maksoivat taas turhauttavan paljon… Kuka ihme maksaa vihreästä kankaasta 400e verkkokaupasta?!?!? Maalaisjärkeilin että kai tuon nyt täytyy toimia millä tahansa oikean värisellä kankaalla, joten Eurokankaaseen mars ja kyllä! Sieltä löytyi lukuisia erisävyisiä vihreitä kankaita ja hinnat eivät päätä huimanneet. Toki jokin rypistymätön kangas, kuten silkki, olisi ollut hyvä valinta mutta en halunnut sijoittaa 30e/neliömetri, joten tyydyin johonkin halppis huopakankaaseen 9,90e/neliömetri. Silmään se ainakin näytti tismalleen samanväriseltä kuin verkossa myytävät materiaalit.
Kotona siirtelin olohuoneen räjähdyskuntoon tehdessäni tilaa kuvaukselle, teippasin kankaan seinään ja suuntasin kolme valoani siihen, sillä kaikissa ohjeissa tunnuttiin green screenistä sanovan; ”valaistus on kaikki kaikessa!” Tausta pitää valaista todella tasaisesti tai edessä olisi ongelmia editointivaiheessa. Ensimmäiset yritykset osoittivat kuinka totta tuo olikaan. Kangas piti valaista todellakin tasaisesti sillä vaikka kaikki näytti silmälle hyvältä, niin kankaan eteen siirtyminen tuotti sille varjoja ja ne tuottivat heti ongelmia materiaalia editointiohjelmaan siirtäessä. Hetken aikaa olin jo menettää uskoni ja olin varma, että green screeniä ei vain voi toteuttaa kotona, mutta sitten törmäsin uuteen ohjeeseen, jossa korostettiin valonlähteiden, kuvauskohteen ja taustakankaan etäisyyksiä toisistaan. Tausta pitäisi valaista erikseen, kuvauskohteen pitäisi olla vähintään pari metriä kankaan edessä ja kohde pitäisi myös valaista erikseen. Kokeilin tätä kolmella valollani, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Tarvitsin lisää valoja!
Seuraavana päivänä jälleen Motonetiin ja ostin pari 8000 lumenin remonttivaloa, noin 10e/kpl. Ne kyllä kuumenisivat, mutta yhtä tehokkaita ledejä ei ollut tai hinnat alkoivat olla jo 80e/per valo, joten ei kiitos. Koska valoille ei ollut mitään telineitä, niin melkoisia rakennelmia sai tehdä jotta valot sai tarpeeksi korkealle. Lopulta kuitenkin onnistuin, mutta uusien valojen ongelmaksi muodostui niiden liika teho, eli valot niin sanotusti polttivat kameralla taustan puhki. Juuri minun tuuria, tehoa liian vähän tai sitten liian vähän… Noh, onneksi valojen tehoa pystyy laskemaan siirtämällä niitä kauemmas valaistavasta kohteesta ja tällä tavalla sain taustan lopulta valaistua tasaisesti. Ongelmallista tässä oli vain se, että tila ei meinannut enää riittää pöydälle kankaan edessä niin, että valot eivät heijastu myös minuun. Valitettavasti osassa valmiin videon pätkissä tätä vielä näkyy, mutta sille ei voinut tällä erää mitään.
Toinen iso ongelma oli käyttämäni kamera. Ammattivideokameralla valkotasapainon säätö ja yleensä tarkkuuden säätö olisi ollut helppo homma, mutta minulla oli käytössäni ikävanha VHS:lle nauhoittava ensimmäinen videokamerani, järjestelmäkamera ja Nokian 920 ja 625 puhelimet. Kolmesta viimeisestä saa kaikista 1080p kuvaa, joten hyvä alku, mutta järjestelmäkamera, joka luonnollisesti olisi ollut paras vaihtoehto, antoi ulos vain .MOV tiedostomuotoa, jota editointiohjelmani ei tukenut. En myöskään jaksanut alkaa vääntää konverttereiden kanssa, joten tyydyin puhelimiin. 920:ssä sentään pitäisi olla yksi markkinoiden parhaista kameroista. Puhelimen kameroissa isoimmaksi ongelmaksi osoittautuikin niiden automaattinen tarkennus. Kun videoita työsti yksin, niin kamerat ja säädöt piti tehdä itse kameran takaa ja kun siirtyi sitten kameran etupuolelle pöydän taakse, niin tarkennus muuttui ja sotki kaiken. Vastaavasti en myöskään nähnyt oliko kuva enää rajattu oikein ja en edes halua ajatella kuinka paljon kuvamateriaalia meni hukkaan sen takia, että esimerkiksi pääni rajautui kuvasta pois, rikoin huomaamattani green screenin rajan esimerkiksi kädellä, tai green screenin raja tuli vastaan pöydän takaa jne. Itse asiassa lopullisessa videossakin huomaa tuon viimeisen parissa pätkässä, mutta hermot ja aika eivät enää riittäneet projektin venyttämiseen.
Editoinnin hoidin Adobe Premiere Pro:lla. Yliopisto-opiskelujeni aikana sain ensikosketuksen elokuvakurssilla video-editointiin ja viitisen vuotta sitten opettelin käyttämään Adobe Premiereä laajemmin. On sinänsä hauskaa kuinka näin Internet aikana voi oppia editoimaan kuvia tai videoita Youtubesta ja yleensä Internetistä, josta löytyy satoja lähteitä, jotka opettavat lähes kädestä pitäen kuinka ohjelmia käytetään. Kun green screen oli valaistu kunnolla niin sen poistaminen ja korvaaminen oli Premierella tehty sekunneissa. Edellisestä editoinnista oli jokunen vuosi, joten hieman meni aikaa myös perus juttujen kertaamiseen mutta ihan ok lopputulos tuli niin sanotuksi ensimmäiseksi green screen yritykseksi.
Vaikka green screen näyttää ihan toimivalta niin sen tuottaminen yksin on silti tuskallisen hidasta. Pieni muutos valaistuksessa tai tarkennuksessa kesken oton voi tehdä koko otoksesta käyttökelvottoman. Älkää lukeko tätä silti väärin, jos teillä on käytössänne kunnon kamera tai mahdollisesti toinen henkilö kaverina kuvaamassa, niin green screenin tekeminen ei todellakaan ole vaikeaa. Mutta jos on äärimmäisen itsekriittinen muutenkin kaikkea kuvattua materiaalia kohtaan niin green screen ei ehkä ole paras vaihtoehto taustaksi. Lopulta päädyin itse marssimaan takaisin Eurokankaaseen ja ostin sieltä nätin punaisen mekkokankaan taustaksi. Hintaa kankaalle tuli 12e ja videoiden tekeminen helpottui huomattavasti kun valtava määrä videota ei mene enää hukkaan valaistuksen tai tarkennuksen muutoksen takia.
Nyt olenkin kuvannut varastoon kymmenkunta videota ja lisää on jokunen tulossa. Videot julkaisen Youtubessa sitä mukaa kun ne ovat valmiita kanavallani ja Facebookiin olen pudotellut niitä Facebook.com/taikuriristiharju ryhmään joka keskiviikko. Facebookissa videot keräävät lyhyessä ajassa muutamia tuhansia katseluita, mutta sen jälkeen ne lähes kuolevat, sillä harvempi käyttäjä osaa hakea videoita Facebookista. Eli kun video poistuu ihmisten aikajanoilta, se on yhtä kuin kuollut. Youtube taas kerää videoita hyvin paljon hitaammin, mutta Youtubessa videon elinikä on paljon pidempi. Minulla on myös paljon ulkomaalaisia taikurikavereita jotka haluavat nähdä noita, joten Youtube mahdollistaa myös puhuttujen videoiden tekstityksen suhteellisen helposti. Tavoitteena olisi pyrkiä tekemään noita tulevaisuudessa mielellään viikoittain tai ainakin pari per kuukausi tahdilla niin kauan kun materiaalia riittää.