Vierailin Helmikuussa 2011 yhdessä maailman arvostetuimmista ja vanhimmista taikurikongresseista World Magic Seminaarissa Las Vegasissa. Seuraavassa hieman kokemuksia tuolta matkalta.

Kongressin historia

Las Vegas World Magic Seminarin juuret ulottuvat yli 30 vuoden taakse, jolloin Joe Stevensin (Stevens magicin omistaja) johdolla Vegasiin päätettiin perustaa ensimmäinen lähitaikuudelle omistettu taikurikongressi ”Desert Close-Up Magic Seminar”. Ensimmäisen kongressin kunniavieraana oli Tony Slydini. Ensimmäisessä kongressissa osallistujia oli noin 100, mutta vuosien saatossa kävijämäärä vakiintui noin 1000 kävijään. 1999 Desert Magic Seminar yhdistyi ennen Yhdysvaltojen itärannikolla Washingtonissa pidettyyn Rich Blockin organisoimaan World Magic Summit kongressiin ja nimeksi muutettiin World Magic Seminar”.

Ensimmäisestä kerrasta asti Sigfried ja Roy olivat tiiviisti osana kongressia, tarjoten vieraileville taikureille lippuja esityksiinsä ja mahdollisuuden tavata alan elävät legendat. Myöhemmin kongressin taustavaikuttajiin ovat liittyneet mm. Lance Burton, Criss Angel ja Jeff McBride. Burton ja Mc-Bride ovat jo vuosia järjestänyt WMS yhteydessä ”Teiniviikonloppua” joka on tarkoitettu 10-20 vuotiaille nuorille taikurilupauksille.

Kilpailut nousivat osaksi Desert Magic Seminaarin ohjelmaa 80-luvun alussa ja ne kulkivat nimellä ”10 000$ competition”, johtuen pääpalkinnosta joka oli 10 000$ käteistä. Summa oli taikuripiireissä jotain ihan uutta ja tästä johtuen kilpailut keräsivät todella kovan luokan kilpailijoita; Weber, Burger, Gertner, Close, Finney, King vain muutamia mainitakseni. Myöhemmin kilpailut ovat laajenneet myös näyttämöpuolelle. Nykyään kilpailu on myös niin sanottu ”kutsukilpailu” johon kutsutaan ennakkokatsauksien pohjalta 6-10 kilpailijaa, joten kilpailun taso on pysynyt vuosien ajan todella korkeana.

Tänään World Magic Seminar on edelleen yksi maailman tunnetuimmista taikurikongresseista, mutta muutoksista kongressin johdossa ja siirtyvistä aikatauluista sen osallistujamäärä on ollut pienoisessa laskussa. Halusin kuitenkin itse nähdä mistä on kyse joten helmikuussa 2011 suuntasin Las Vegasiin. WMS järjestetään nykyään Orleans hotelli/casinolla joka on muutaman kilometrin päässä itse Stripiltä. Tosin liikkuminen Vegasissa taksillakin on todella edullista ja stripiltä kongressipaikkaan pääsee noin 10eurolla.

Rekisteröinti kongressiin sujui ongelmitta ja koska ensimmäinen virallinen ohjelmanumero oli ”teiniviikonlopun alkukilpailut” niin suuntasin ensin kiertämään diilerihuoneen läpi. Diilerihuone oli kokonaisuutena pienoinen pettymys. Paikalla oli toki monia tunnettuja diilereitä; Stevens magic USA, Mark Mason Englanti, Mesika Israel, SEO – Magic Korea, Auke Van Dokkum Hollanti, Joker magic Unkari, Magic Smith USA, Cardshark Saksa jne. Erikoista diilereissä tosin oli se, että kukaan ei myynyt peruskamaa! Kuvitelkaa taikurikongressi josta EI SAA PELIKORTTEJA! Ei myöskään TT:itä, ei sponge palloja, ei silkkiliinoja tai mitään muuta taikureiden perushyödykettä. Erona kotimaisiin Kouvolan taikapäiviin oli myös se, että diilerit demosivat, eli esittivät myymiään tuotteita ja pyrkivät siten myymään niitä.

Teinienkisa ei jaksanut kiinnostaa minua paria esitystä pitempään. Pakko myöntää, että osa esityksistä on valovuosia edellä Suomen juniorikisojen tasoa, mutta osaa ei erottaisi massasta täälläkään. Mielenkiintoista teinikilpailussa tosin oli se, että kilpailun ikäraja on 20v! Useiden vanhempien kisaajien taustalla oli myös Magic Castlen junioriohjelmaa tai Jeff McBriden Mystery Schoolia jne. Hermoni eivät silti kestäneet odotella helmiä sikojen joukosta, joten suuntasin katselemaan löytyisikö jostain mielenkiintoisempaa ajanvietettä.

Kongressi oli tänä vuonna hieman tavallista pienempi. Osallistujia oli ehkä reilu 500, mutta se joka menetettiin määrässä, korvattiin monin kerroin laadussa. Paikalla hengaili ”tavisten mukana” mm Criss Angel, Chris Kenner, Norm Nielsen, Eugene Burger, Sigfried, Lance Burton, Scott Alexander, Nathan Burton, Dimarre, Jason England, Ben Earl, Paul Vigil, Amazing Jonathan jne. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Maallikoille nimet eivät ehkä sano mitään mutta lähes kaikki vakavemmin taikuutta harrastavat tuntevat suuren osan noista nimistä.

Kongressin ensimmäinen luento oli Jonathan Pendragon. Mies puhui reilun tunnin täyttä asiaa. Luennon teemana oli taikuuden ulkopuolisten asioiden ja mielenkiinnon kohteiden integroiminen ja tuominen taikuuteen ja tätä kautta taikuuden sisäsiittoisuuden vähentäminen. Esille tuomiaan pointteja Pendragon toi esille kolmella rutiinilla. Todella nerokkaita yksityiskohtia ja ajatuksia ja kaikin puolin muutenkin mielenkiintoinen luento. Sääli, että aikataulu oli myöhässä, joten luento jäi hieman kesken ja asiaa Pendragonilla olisi ollut enemmänkin.

Luennon jälkeen edessä oli avajaisgaala. Esiintyjät olivat paperilla ainakin todella kovia. Fielding West toimi MC:nä hiusongelmineen ja ”Bengalin tiikerinsä kanssa”. Shown ensimmäinen illuusionisti oli Nathan Burton, joka on menestynyt mm. American Talentissa ja esiintyy Stripillä Flamingossa omassa iltapäiväshowssaan. Burton esitti itsensänäköisiä illuusioita komediamaustein. Burtonia lavalle seurasi Tim Wright eli ”Skilldini” koomisella manipulaatio-ohjelmallaan. Amerikkalaiset olivat ohjelmasta villinä, mutta itse en kauheana perustanut huonosti tehdystä zombiesta ja biljardipalloista sekä harvoista vitseistä… Jos ohjelmaa lyhentäisi muutamalla minuutilla se olisi kompaktimpi ja toimivampi kokonaisuus.

Wrightin jälkeen lavalle nousi Magic-lehden päätoimittaja ja taikuri, Stan Allen. Olen lukenut Allenista paljon, mutta en ole ikinä nähnyt hänen esiintyvän ja voi luoja! Allen pitäisi saada Suomeen! Allen aloitti hitaasti, mutta pian yleisö nauroi jo vedet silmissä kun käsinukke pupu yritti epätoivoisesti löytää katsojan ajatteleman kortin. Päivän ensimmäinen ”standing ovation”.

Seuraavaksi oli vuorossa 12 vuotias jongleeraus sensaatio Ty Tojo. Jonkkauspiireissä on huhuttu, että kyseessä voisi olla maailman parhaan jonglöörin Anthony Gatton mantelinperiä ja en ihmettele. Sen verta vakuuttavia juttuja poika teki.

Show lopetuksesta vastasi ainut kaksi kertaa WMS:n kultaisen leijonanpään voittanut James Dimarre. Tosin perinteisen lintuohjelmansa sijasta Dimarre esitti lähes puoli tuntia koko illan illuusio-ohjelmastaan. Valitettavasti Dimarren illuusiot olivat lähes kaikki peruskaupoista, hänen omilla pienillä lisäyksillä tosin. Perus värikkäitä ja tylsiä laatikoita ne olivat silti.

Avajaisten jälkeen ohjelmassa oli vuorossa oli teinien valmistautumisesta WMS teinikisaan kertova dokumenttielokuva ”Make Believe”, joka on kerännyt viimeisen puolen vuoden aikana ison kasan palkintoja eri filmifestivaaleilla, mm Torontossa ja Los Angelesissa. Viimeisimpien tietojen mukaan Showtime on ostanut dokumentin esitysoikeudet ja se tulee ulos kanavalta huhtikuussa. DVD:llä dokumentti on saatavilla jossain vaiheessa kesää. Dokumentti oli kieltämättä todella hyvä ja antaa maallikoille vihdoinkin käsityksen siitä, kuinka kovan työn takana taikureiden esitykset ovat.

Jon Armstrong vastasi päivän toisesta luennosta. Luennon aiheena oli korttitaikuuden kliseet ja niiden välttäminen. Eli miksi meidän ei tulisi esittää pitkiä matemaattisia temppuja, korttien jakamista kasoihin, jatkuvaa valitse kortti ja minä löydän sen tyyppisiä temppuja jne. Armstrong painotti että meidän tulisi esittää korttitaikuutta, ei korttitemppuja. Armstrong opetti todella kovia ja selkeitä temppuja sopivasti teorialla maustettuna. Kaikin puolin loistava luento, jossa 90min tuntui menevän aivan liian nopeaa.

Seuraavaksi päivän ohjelmassa oli tapahtuma minkä takia suuri osa huippunimistä oli paikalla; ”Juan Tamariz One Man Show”. Tamariz teki lähes saman esityksen minkä hän teki joku vuosi sitten Kouvolassa. Tosin koska tilassa oli todella hyvät puitteet kameroiden ja valojen puolesta, setissä oli ehkä hitusen enemmän lähitaikuutta pöydässä. Hauskinta oli ehkä nähdä ensikertalaisten reaktioita Tamarizin ihmeisiin ja myös Tamarizin omaa suhtautumista ja toimimista virheiden sattuessa tai tuurin osuessa kohdalle. Kokonaisuutena Tamarizilla oli kuitenkin hieman huono ilta tai ehkä ikä alkaa jo painaa hänelle sattui lukuisia pieniä virheitä, mutta siitä huolimatta Tamariz sai ansaitun standing ovationin.

Kokonaisuutena WMS jätti hieman sekavan kuvan. Kaikki pelasi todella hyvin, aikataulu oli sopivan löysä, mutta missä oli taikurikongressin paras anti eli kunnon sessiot?!?!?! Ei todellakaan mikään ”pakko osallistua” kongressi mikä oli järjestäjien päämäärä. Rehellisesti sanoen kotoinen Kouvolan taikapäivät on edelleen paras kokemani taikurikongressi.